Liikenneviraston liikenteen ohjauksen asiantuntija Jukka Hopeavuori toivoo, ettei hän kuulisi enää väitteitä, jonka mukaan virasto yrittää tuoda liikennemerkkeihin sukupuolineutraalisuutta.
– Liikennemerkkejä on tarkoitus yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa muiden Pohjoismaiden kanssa. Norjassa ja Tanskassa uudistus on jo toteutettu. Ruotsissa on vielä käytössä vanhanaikaisia liikennemerkkejä, Hopeavuori sanoo.
Esimerkiksi hirvieläimistä varoittavissa liikennemerkeissä sarvet pysyvät eläimen päässä jatkossakin.
– Hirvimerkkien on syytä näyttää massiivisilta, jotta ihmiset ottavat ne paremmin tosissaan. Komeat sarvet pysyvät hirvellä päässä.
Eläinmerkkeihin on tulossa kauriseläimistä varoittava liikennemerkki hirven ja poron oheen.
Lakiesitys uusista liikennemerkeistä on ollut viime helmikuusta lähtien lausuntokierroksella.
Hopeavuoren mukaan liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on, että eduskunta saisi lakiesityksen käsittelyyn marraskuun aikana.
Liikennemerkkejä ryhdytään muuttamaan vasta, kun laki on hyväksytty ja sittenkin tarpeen mukaan.
Oulunlahdessa sijaitsevalla Masterkilpi Oy:llä on pitkä historia suomalaisten liikennemerkkien valmistuksessa. Yhtiö on valmistanut jo yli 58 vuoden ajan heijastavia liikennemerkkejä ja -opasteita Suomen teille.