Toivottavasti valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta johtaa käytännön toimiin, vaikka ne maksaisivatkin. Muuten linjaus jää hurskaaksi huulten liikutteluksi.
Liikenneministeri Susanna Huovisen torstaina esittelemä periaatepäätös on käytännössä viiden sivun pituinen toimenpideluettelo, jonka avulla liikennekuolemien määrä pitäisi Suomessa pudottaa vuoteen 2010 mennessä enintään 250:een. Muutaman viime vuoden aikana liikenteessä kuolleiden määrä on ollut 370:n tuntumassa, ei siis kovin kaukana tavoitteesta.
Liikennekuolemien määrän kehitys pitemmällä jaksolla kuitenkin kertoo, että niiden vähentäminen käy yhä vaikeammaksi. Sanottavaa myönteistä kehitystä ei ole mitattu enää kymmeneen vuoteen. Jos siis liikennekuolemat halutaan pudottaa olennaisesti nykyistä matalammalle tasolle, myös keinojen on oltava vahvoja. Niitä valtioneuvoston periaatelinjauksessa on haettu.
Periaatepäätöksen odotettiin ottavan kantaa kysymykseen rattijuopumuksen alarajasta. Ehdotusta rajan pudotuksesta ei paperiin kuitenkaan sisälly. Ratkaisu oli ainakin hienoinen yllätys, sillä sekä liikenneministeri Huovinen että asiaa pohtinut liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta olivat esittäneet rajan pudottamista 0,2 promilleen. Keskiviikkona Huovinen kertoi, ettei muutos etene, koska se ei ole saanut asiasta vastaavan ministerin tukea. Käytännössä on kysymys oikeusministeri Leena Luhtasesta.
Rattijuopumusrajan laskun nykyistä alemmaksi voikin torjua sillä tutkimustiedolla, että niissä kuolonkolareissa, joissa kuljettajalla on mitattu alkoholia veressään, ylivoimainen enemmistö on ollut 1,2 promillen eli törkeän rattijuopumusrajan ylityksiä.
Vuosina 1984--2003 kuolemaan johtaneissa alkoholionnettomuuksissa keskimäärin vain viidellä prosentilla veren alkoholipitoisuus oli alle 0,5 promillea. Niidenkin kohdalla voi kysyä, oliko alkoholi onnettomuuden varsinainen aiheuttaja.
Vaikka varsinaisen vaaran siis aiheuttavat nimenomaan rankasti juoneet kuljettajat, olisi promillerajan pudotuksessa silti itua. Näin siksi, että kuljettajien näkemyksiä olisi hyvä muokata kohti täysin alkoholitonta ajokulttuuria. Se voisi pitkän päälle johtaa myös törkeimpien tapausten vähentymiseen. Keino olisi ollut myös halpa. Kun pudotus nyt torjuttiin, voi kysyä, oliko etukäteispuheissa liian tiukasti ripustauduttu juuri 0,2 promilleen. Realistisemmat läpimenomahdollisuudet olisi voinut olla 0,3:n tai 0,4 promillen rajalla. Kumpi hyvänsä olisivat ollut askel oikeaan suuntaan.
Tavallisen tienkäyttäjän kannalta olennainen linjaus on myös se, että yleistä 80 tuntikilometrin nopeusrajoitusta ei pudoteta. Se mikä voisi toimia Etelä-Suomen ruuhkaisilla teillä, olisi tuntunutkin tarpeettomalta ja kohtuuttomalta pohjoisen pitkillä, hiljaisilla taipaleilla.
Hyvää periaatepäätöksessä on myös nopeusvalvonnan sekä raskaan liikenteen määräysten kuten lepoaikojen ja ylipainojen valvonnan lisääminen. Voi vain toivoa, että valvonta todella kasvaa.
Periaatepäätöksen ehdotuksia lukiessa mieltä vaivaa kiusallinen epäilys siitä, riittääkö poliittinen tahto viedä ehdotuksia päätökseen. Kysymys on ennen kaikkea rahasta, erityisesti silloin, kun puhutaan pääteiden turvallisuuden lisäämisestä.
Kun linjauksen nimi on valtioneuvoston periaatepäätös, sen ehdotusten pitäisi siirtyä käytäntöön ja vielä kohtuullisen nopeasti. Muuten tällaisten linjausten laatimisella on vain virkamiehiä työllistävä vaikutus.