Leijonamiehistö on aloittanut MM-kisat valmennusjohdon toiveiden mukaisesti. Kaksi ensimmäistä viisikkoa ovat vastanneet maalinteosta, ja kaksi muuta ovat repineet, rikkoneet ja hankkineet vastustajalle jäähyjä.
Tähän ne hyvät uutiset loppuvatkin. Suomella on kasassa joukkue, jolle ei hyvällä tahdollakaan voi povata menestystä. Turnausmoottori toki hurisee vasta ensimmäisiä kierroksia, mutta leijonien ilmeestä puuttuu sekin jokin, millä arvoturnauksissa menestytään.
Sormi osoittaa valmennusjohtoon, jossa on ikään kuin neljä tasavahvaa johtajaa. Liian demokraattista sanoisin. He kaikki pystyvät keskustelemaan analyyttisesti jääkiekosta tarvittaessa vaikka viisi tuntia, mutta kuka ottaa vastuun kriittisillä hetkillä.
Erkka Westerlund tietää paljon, mutta hänessä ei ole särmää. Jari Kurrissa on karismaa, mutta hänellä ei ole vaihtoaitiossa roolia. Risto Dufva peluuttaa hyökkääjiä, haluaa osata kaiken, mutta hänessä ei ole karismaa. Hannu Virta peluuttaa pakkeja, mutta suuriin valmennuksellisiin tai pelinjohdollisiin haasteisiin ei hänestäkään ole.
Dufvan rakettimainen nousu A-maajoukkueen valmennustiimiin on samalla hämmästyttävä ja erikoinen. Onko nyt oikein uskottava, että seitsemän vuotta divarijoukkue Jukurien valmentajana ovat koulineet hänestä kansainvälisen luokan kiekkotietäjän?
Dufva tuli myös Kärppien kannattajille tutuksi kaudella 1996-97, jolloin hän sai valmentaa joukkuetta melkein kauden loppuun saakka. Hän muutti nopeassa ajassa jääkiekko-nimisen pelin maalintekopelistä maalinestopeliksi. Siihen asti Kärpät oli ollut nimensä mukaisesti vikkelä peto, joka luotti hurjaan luisteluvoimaansa, mutta muutoksen voima murskasi vanhat perinteet.
Tuolloin kärppäläisetkin oppivat, miten kiekkoa pidetään tarvittaessa vaikka puoli minuuttia oman maalin takana. Riskejä ei otettu - ja kas kummaa - ottelut alkoivat päättyä tylsääkin tylsemmin 1-0, 1-1, ja 2-1.
Hämmästyttävää on myös se, että kaksi liigakultaa Kärpille torjunut Niklas Bäckström ei ole noussut leijonien ykkösvahdiksi. Dufva tekee ehdotukset, jotka Westerlund siunaa.
Ja kun taivastelussa on päästy vauhtiin, lausutaan pari sanaa Jari Viuhkolan puolesta. Miksi SM-liigan pudotuspelien paras sentteri ja Kärppien ylivoimapelin kapellimestari ei vielä ole saanut vastuuta? Viuhkola on kiistatta parempi sentteri kuin Jokerien Petri Pakaslahti, mutta ehkäpä näiden kahden kandidaatin roolitukset eivät leijonavalmentajien ajatuksissa osu kohdalleen.
Niin valmennusjohto kuin koko joukkue joutuu tänään suurennuslasin alle, kun Suomi kohtaa kisojen ensimmäisessä tärkeässä ottelussaan Ruotsin. Kysymys ei toki vielä ole elämästä ja kuolemasta, vaan pikemminkin maineesta, kunniasta ja itseluottamuksen saamisesta - tai sen murenemisesta.
Tärkeysaste nousee aivan toisiin sfääreihin, kun edessä on 12.5. pelattava puolivälierä, johon kulminoituu koko turnauksen perusilme: Pelaako joukkue mitaleista vai ei?
Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi