Reilun vuoden vallassa olleen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana Suomessa on ryhdytty keskustelemaan entistä vilkkaammin valtion omistamien ja omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden kohtalosta.
Sote-uudistus on tuonut mukaan oman mausteensa. Meneillään on valtion omaisuuden omistajuusmullistus muodossa tai toisessa, mutta keskustelu tärkeästä asiasta on kuitenkin kiertynyt suureksi osaksi ideologiseksi.
Päällimmäisenä on kaksi yksioikoisen politisoitunutta näkökulmaa valtion omistajuuteen – joko puolesta tai vastaan. Ilma on ollut sakeana populismia.
Hallituksen aloittaessa Sipilä lupasi ”panna valtion taseet töihin”. Hämärä sanonta ei ollut kempeleläistä alkuperää. Se oli tullut tutuksi jo edellisen, kokoomuksen ja SDP:n vetämän hallituksen käyttämänä.
Lausahduksen arveltiin tarkoittavan valtion omaisuuden myynnistä ja tehostamisesta saatavia tuloja.
Siltä myös vaikuttaa. Pääministerin luottonainen, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on nostattanut tunteita pyrkiessään laittamaan tasetta työntekoon.
Tehtäväkenttää on. Vuoden 2015 omistajaohjauksen vuosikertomuksen mukaan valtio on omistajana runsaassa 60 yhtiössä. Liikevaihto oli noin 73 miljardia euroa. Suoraa omistusta on energia- ja logistiikka-aloilla. Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin salkussa on perusteollisuutta ja korkeaa teknologiaa.
Monen mielestä Bernerin esityksissä on näkynyt hänen pitkä yrittäjätaustansa ja siitä johtuva vastenmielisyys valtionyhtiöihin. Kyse ei siten olisi strategisista toimenpiteistä vaan ideologisista. Bernerin kunniaksi on mainittava, että hän on sentään tuonut keskusteluun selkeitä uudistusmalleja ja perustellut ne.
Keväällä Berner esitti Suomen teiden, meriväylien ja rautateiden siirtämistä erityiselle väylänpidosta vastaavalle liikelaitokselle, jonka pääomistaja olisi valtio.
Liikenneministeri kielsi, että kyse olisi edes osittaisesta yksityistämisestä. Silti tase tekisi töitä myös yksityisille omistajille, sillä suunnitelman mukaan yhtiöön tulisi ulkopuolisia sijoittajia. Vähälle huomiolle jäi, että järjestelystä voi seurata eturistiriitoja. Sijoitusraha hakee aina korkeinta mahdollista tuottoa, mutta valtiolle väylillä on myös strateginen merkitys.
Väylien kaltaisen kansallisomaisuuden yhtiöittäminen on liikahdus yksityiseen suuntaan ja sen olisi voinut avoimesti kertoa.
Umpioituneessa keskustelussa unohtuu, että valtio ei ole omistajana yksinomaan hyvä tai paha. On olemassa monenlaisia valtionyhtiötä ja niillä monenlaisia tehtäviä.
Suomen teollistamishistoria osoittaa, että valtion omistuksessa on luotu monia menestyneitä toimialoja ja keksintöjä aivan samalla tavalla kuin yksityisissä yrityksissä. Myös epäonnistumisia on tullut.
Suomessa vahva valtiontalous on edellyttänyt tuottoisaa valtion suurteollisuutta. Sillä on taattu vahva yksityinen elinkeinoelämä ja koulutettu työvoima. Ainakin tähän saakka.
Pääkirjoitus