Iso-Britannia/Australia/Saksa 2001. Ohjaus: Gillian Armstrong. Käsikirjoitus: Jeremy Brock; perustuu Sebastian Faulksin romaaniin. Kuvaus: Dion Beebe. Näyttelijät: Cate Blanchett, Billy Crudup, Michael Gambon. Formia 4, Oulu.
Toista maailmansotaa romantisoivia elokuvia on viime aikoina pulpahdellut kuin sieniä sateella. Äkkinäisempi saattaisi jo luulla, ettei mitään niin hyvää tilaisuutta itsensä toteuttamiseen, katkeransuloisiin värinöihin ja rakkaustarinaan olekaan kuin kunnon maailmanpalo.
Uusin yrittäjä tässä alasarjassa on australialaisen Gillian Armstrongin ohjaama Charlotte Gray, joka perustuu Sebastian Faulksin romaaniin.
Elokuvan nimihenkilö (Cate Blanchett) on urhea skottinainen, joka värväytyy vakoojaksi Etelä-Ranskan maaseudulle, saksalaismielisen Vichyn hallituksen isännöimille alueille. Charlotte on etsimässä kadonnutta lentäjäsulhoaan, mutta vastarintaliikkeen puuhat hoituvat siinä sivussa.
Uhkeisiin tuotantoarvoihin parhaansa panostanut Charlotte Gray on ulkokohtainen elokuva, naurettavuuksiin saakka. Kaikki on koko ajan mahdottoman pittoreskia ja idyllistä, eikä Charlotten hehkeä make-up petä koskaan, hyppää hän sitten laskuvarjolla tai räjäyttelee saksalaisjunia.
Sisällön puolella on tarjolla pelkkiä kliseitä, ja juutalaisten kohtalokin on silkkaa Charlotten seikkailujen rekvisiittaa. Voi voi.
Cate Blanchett on taidokas ja muuntautumiskykyinen näyttelijä, mitä ei tosin uskoisi tätä elokuvaa katsoessa.
Ottaen huomioon tarinan kontekstin hän on muotilehtimäisessä glamourissaan suorastaan luotaantyöntävä.
Tosin heikosti kirjoitettua hahmoa on varmasti vaikea esittää. Charlotte tilittää loppupuolella salskealle vastarintamiehelle: Et tiedä mitä olen tehnyt tai kuka edes olen. Hämäräksi se jää katsojallekin.
Faulksin romaanin loppua on kuulemma elokuvaversiossa muutettu. Mutta kun draama on kuin seisovaa (Vichy)vettä, ei tuokaan jaksa pahemmin hetkauttaa, suuntaan tai toiseen.