Anna Politkovskajan murhaa koskeva oikeudenkäynti on alkanut oudoissa merkeissä. Journalistin työhön liittyvät riskit eivät Venäjällä ole mihinkään kadonneet.
Runsaat kaksi vuotta on kulunut siitä, kun maineikas venäläinen toimittaja Anna Politkovskaja ammuttiin kotitalonsa rappukäytävässä Moskovassa. Venäläisen oikeuden rattaat ovat tällä välin pyörineet siihen asti, että murhaan liittyvä oikeudenkäynti on aloitettu.
Syytettyinä istuu kaksi tshetsheeniveljestä ja heitä avustanut entinen poliisi. Ketään heistä ei kuitenkaan epäillä varsinaiseksi ampujaksi. Hänetkin on nimetty, mutta mies on kateissa.
Nämä miehet joko ovat osallisia Politkovaskajan murhaan tai eivät ole. Oikeus pystyy toivottavasti saamaan asian aukottomasti selville. Siinä on venäläisen oikeuslaitoksen uskottavuus puntarissa. Mutta oli heidän osaltaan totuus mikä tahansa, oleellista on, että murhan toteuttaja tuskin oli sen tilaaja.
Politkovskajan perhettä edustava asianajaja ei päässyt paikalle, koska hänen autostaan Ranskan Strasbourgissa löytyi elohopean tapaista ainetta. Sellaista ei sattumalta päädy minkään auton sisälle. Jos kyseessä todella on elohopea, käsillä on uusi skandaali. Juristia pelotellaan tavalla, johon kuka tahansa rivigangsteri ei pysty. Hakematta tulee mieleen Lontoossa tapahtunut polonium-murha.
Jälleen herää kysymys, kuka tällaista tekee ja miksi. Se kysymys on ollut vastaamatta koko Politkovskajan murhan jälkeisen ajan.
On oleellista myös muistaa, että tämä murha ei ollut mikään yksittäistapaus, vaan jäävuoren huippu.
Politkovskaja oli ulkomailla tunnettu hahmo, mikä selittää hänen saamansa huomion. Venäjän ulkopuolella hänet tunnettiin paremmin kuin maan sisällä.
Toisin on laita niiden noin 300 journalistin kohdalla, jotka Venäjällä ovat kuolleet oudoissa oloissa vuoden 1996 jälkeen. He ovat tyypillisesti edustaneet pientä tiedotusvälinettä, jossa on astuttu liian isoille varpaille.
Vain harvoin näissä tapauksissa on selvitetty, mitä tapahtui ja miksi, ja vain harvoin syylliset on löydetty ja heitä on rangaistu.
Listalla on raakoja pahoinpitelyitä, ampumisia, outoja auto-onnettomuuksia, ikkunasta putoamisia, jäljettömiin katoamisia ja niin edelleen. Venäjällä on rohkeasti koetettu harjoittaa riippumatonta journalismia, mutta hinta siitä on ollut kauhistuttavan korkea.
Pohjoismaita kiertää parhaillaan valokuvanäyttely, jossa on esillä noin 40 tapetun venäläistoimittajan kuva ja heidän lyhyt tarinansa. Tampereella maanantaina avattu näyttely saadaan toivottavasti vielä Pohjois-Suomeenkin muistuttamaan arkipäivän todellisuudesta naapurimaassa.
Kyse ei ole siitä, että Venäjän nykyhallinto järjestelmällisesti vaientaisi kiusallisia ääniä. Useimmiten puhe on paikallisista tapauksista, joilla ei ole mitään tekemistä Moskovan kanssa. Mutta Venäjän vallanpitäjiä voidaan pitää suoraan vastuullisina siitä, että tällainen toimintatapa on levinnyt. Se tarkoittaa, että oikeuslaitos ei toimi eikä rangaistuksista ole pelkoa.
Venäläinen tiedonvälitys on ylipäätään ongelmissa. Tärkeimmät televisio- ja radiokanavat ovat Moskovan valtapiirien äänitorvia, moni alueellinen media on suoraan aluepomojen käskytettävissä. Riippumatontakin lehdistöä on, mutta se on pientä ja harvojen seuraamaa. Internetin sisältö on vapaata, mutta silloinkin pitää tietää, mitä etsiä ja mistä. Väestön enemmistöä se ei tavoita.
Tähän asti nähdyn perusteella Politkovskajan murhaoikeudenkäynti on enemmän osa ongelmaa kuin osa sen ratkaisua.