Oulu Kasassa olivat kaikki katastrofin ainekset. Raksilassa 5. helmikuuta 2008 pelattua Kärpät-Lukko-ottelua oli jäljellä seitsemän minuuttia, kun Lukon hyökkääjä Henrik Juntunen kiihdytti itsensä täyteen vauhtiin ja taklasi Kärppien maalin takana ollutta Juho Jokista.
Jokisen pää iskeytyi pleksiin ja hän menetti heti tajunsa.
Hallissa oli hetken täysin hiljaista, kunnes paareille nostettu puolustaja liikutti vasenta jalkaansa. Yleisö antoi spontaanit aplodit, ja Jokinen kannettiin pukukoppiin virkoamaan.
Jokinen ei vieläkään muista tilanteesta mitään, mutta hän on nähnyt taklauksen videolta.
"Urani pahin aivotärähdys, ei kahta puhetta."
Jokisen tärsky ei ole yksittäistapaus. Aivotärähdysten - lääkärien kielenkäytössä lievien aivovammojen - määrä on kasvanut viime vuosina sitä mukaa, kun peli on nopeutunut ja pelaajien fyysiset ominaisuudet ovat kehittyneet.
NHL:ssä on tilastoitu tällä kaudella jo 69 aivotärähdystä. Lukuun eivät sisälly tällit, joista seurat tiedottavat ylimalkaisesti "ylävartalovammoina". SM-liigassa suuntaus on yhtä huolestuttava. Pelaajayhdistyksen selvityksen mukaan tärskyjä kertyy yhden SM-liigakauden aikana noin 60.
"Siis karkeasti ottaen yksi tälli jokaisella liigakierroksella. Se on ehdottomasti liikaa", Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela alleviivaa.
Juho Jokisen tälli jäi urheilumaailman uutisvirrassa marginaaliin, mutta nyt aivovammoista puhutaan jopa enemmän kuin itse pelistä. Eikä vähiten siksi, että yksi loukkaantuneista on Sidney Crosby.
On epävarmaa, palaako maailman paras jääkiekkoilija enää koskaan tosipeleihin.
Aivot ovat monimutkainen ja arvaamaton hermokeskus. Kehon reagointi tälleihin on aina yksilöllistä.
Pelottavinta on, ettei kukaan - eivät edes huippuneurologit - tiedä, miten pitkäaikaisia vaikutuksia aivotärähdyksillä voi olla.
"Tuota olen itsekin miettinyt. Minulla on ollut viisi tälliä, jotka voi varmasti luokitella aivotärähdyksiksi", Juho Jokinen sanoo.
Juntusen taklauksen jälkeen Jokinen tiesi ja ennen kaikkea tunsi, ettei aivotärähdys ole leikin asia.
"Loppupäivän olin aivan sekaisin ja vielä seuraavana päivänäkin hieman sekava. En muistanut pelipäivän tapahtumista kaikkea."
Jokinen, 25, on kärsinyt urallaan lukuisista vammoista. Nyt mies kuntouttaa polveaan. Mutta aivotärähdysten suhteen hän sanoo olevansa onnekas.
"Pahinta on, jos tulee useampia tällejä lyhyen ajan sisällä. Omalla kohdallani aivotärähdysten väli on ollut vuosi, eikä niistä ole jäänyt mitään jälkioireita. Olen lukenut toisenlaisistakin kohtaloista."
Yksi aivotärähdysten uhreista on NHL-tähti Marc Savard. Kaksi kovaa tärskyä vajaan vuoden sisällä olivat liikaa Bostonin hyökkääjälle, joka kärsii aivotärähdysten vakavista jälkioireista.
"Aamut ovat todella vaikeita, jo pelkästään nouseminen. Säätilan vaihtelut - kylmä, kuuma, vesisade, lumisade - aiheuttavat päänsärkyjä. Minulla on myös muistikatkoja", Savard kertoi New York Timesille.
Hyökkääjän ura on paketissa. Hänen tapauksessaan arjen rullaamista helpottaa reilun 30 miljoonan dollarin potti, jonka Savard ehti kääriä kokoon pelivuosinaan.
Harvan kiekkoilijan talous on yhtä vakaalla pohjalla.
Lääkärien vastuun merkitystä ei voi korostaa koskaan liikaa. Kärppien lääkäri Jukka Tikanto myöntää, että lievien aivovammojen diagnosointi on haastavaa. Luotettavaa kuvantamistyökalua ei ole - toisin kuin vaikkapa luunmurtumaa tutkittaessa.
"Aivovammojen diagnosointi perustuu lääkärin kliiniseen tutkimukseen ja pelaajan omien tuntemusten arviointiin."
NHL:ssä pelaaja viedään kesken pelin niin sanottuun hiljaiseen huoneeseen, jos aivotärähdyksestä on epäily. Huoneessa pelaajalle teetetään testi, jonka tulosten pohjalta lääkäri päättää jatkotoimista.
Testikään ei ole aukoton. Ongelma on, että aivotärähdyksen oireet saattavat ilmetä vasta päivien päästä tärskystä.
"Viikon lepo on minimi aivotärähdyksen jälkeen", Tikanto sanoo.
Valitettavasti jääsoturit palaavat kaukaloon liian usein liian aikaisin. Esimerkiksi oman pelipaikan menettämisen pelossa.
Kaikki toimijat ovat asiasta samaa mieltä: kehitys vie väärään suuntaan, aivotärähdyksiä on liikaa.
Eri asia on, voiko ongelmaa ratkaista.
"Isoin asia on pelaajien keskinäinen kunnioitus. Sen täytyy parantua", Tikanto vaatii.
Osa aivotärähdyksistä on harkitsemattomien, ylikovien taklausten aiheuttamia. NHL on valinnut tiukan linjan ja langettaa päähän kohdistuneista taklauksista pitkiä pelikieltoja sekä tuntuvia sakkoja.
Mutta yhtä lailla vammoja aiheuttavat puhtaat taklaukset - ne, jotka kuuluvat kiinteästi kamppailupelin luonteeseen. Iskun ei tarvitse osua päähän, vaan myös vartaloon kohdistuvat taklaukset aiheuttavat aivotärähdyksiä, kun pää heilahtaa holtittomasti.
Fiksuinta mitä yksittäinen pelaaja voi hyvinvointinsa eteen tehdä, on opetella ottamaan taklaukset vastaan. Jo nuorena.
Yhtä tärkeää on suhtautua aivotärähdyksiin vakavasti.
Joustavat turvakaukalot - jollainen on Suomessa vasta Helsingin Areenassa - parantavat pelaajien turvallisuutta.
"Turvakaukaloilla voidaan ehkäistä laidan lähellä tapahtuvia tällejä. Vakavista aivotärähdyksistä tulee lieviä ja lievät jäävät kokonaan pois", Jarmo Saarela kiteyttää.
Kulisseissa on spekuloitu myös jääpinta-alan kasvattamisella tai jopa 4 vastaan 4 -pelaamisella. Näin kaukalossa olisi enemmän tilaa ja vähemmän törmäyksiä.
Ennen kuin päätöksiä nuijitaan, kannattaa silti kuunnella pääosan esittäjiä, pelaajia. Juho Jokinen ymmärtää jään tason arkirealismin ja lajinsa luonteen paremmin kuin yksikään toimistoihminen.
"Ei ole keinoa, jolla tärskyt voisi estää kokonaan. Jos tätä lajia pelaa ja haluaa olla ammattikiekkoilija, niitä vain tulee. Se on hyväksyttävä ja se on fakta."