Ennen sotia Koillismaan ja Kainuun köyhät tulivat toimeen ihmisten hyväntahtoisuuden turvin. Moni suurperhe eli keräysten ja lahjoitusten turvin joulusta jouluun. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei ollut.
Vielä 1970-luvulla voitiin järjestää rahakeräyksiä tulipalossa kotinsa menettäneille perheille tai onnettomuudessa orvoksi jääneille lapsille. Mutta ei enää. Vuonna 1980 voimaan tullut arpajais- ja rahankeräyslaki kieltää rahankeräyksen järjestämisen yksityisten ihmisten hyväksi.
Niinpä puolankalaisten kansalaiskeräys homeen tuhoaman talon omistajan auttamiseksi on mennyt sisäministeriön poliisiosaston pyynnöstä poliisin esitutkitaan. Kerätyt varat, noin 60 000 euroa, on takavarikoitu ja ne uhkaavat mennä valtiolle.
Hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon pitäisi olla niin tiuha, että se nopeasti auttaisi ahdinkoon joutuneita ihmisiä. Viranomaisten kiireet tahtovat olla hitaita, eikä hyvinvointiyhteiskuntakaan aina kykene huolehtimaan jäsenistään. Jos kykenisi, Suomessa ei olisi leipäjonoja.
Arpajais- ja rahankeräyslaki on yksiselitteinen. Yksittäisen ihmisen auttamiseksi ei rahaa voi kerätä. Rahaa voidaan kerätä vain sosiaalisessa, sivistyksellisessä tai aatteellisessa tarkoituksessa sekä yleiseen kansalaistoimintaan. Kerääjän pitää olla yhdistys tai vastaava, mutta ei esimerkiksi kunta tai sanomalehti. Puolangan tapauksessa keräyksen olisi voinut järjestää esimerkiksi SPR:n paikallisosasto.
Ihmisten auttamishalu on kova, ja yksittäisten ihmisten hyväksi halutaan järjestää jatkuvasti keräyksiä. Nykyisen lain aikana mahdollista on kuitenkin vain naapuriapu, jossa tarkkoja ylärajoja ei ole. Laajaa keräystä naapuriavun nimissä ei kuitenkaan voi järjestää.
Tiukalla sääntelyllä on perusteensa, vaikka yksittäistapauksissa se voi tuntua niuhottamiselta. Ihmisten auttamishalua käytetään tietoisesti hyväksi. Rahankeräystä varten perustetaan yhdistyksiä yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Kun valvonta ontuu, rahat saattavat mennä yhdistyksen jäsenten iloiseen elämään. Vuosien mittaan on paljastunut lukuisia huijauskeräyksiä.
Lakia on kuitenkin tarkoitus uudistaa lähiaikoina. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkko ei kata kaikkia tapauksia, joten lakia on väljennettävä niin, että ihmiset voivat auttaa myös hätään joutunutta lähimmäistä. Kirkko ja muut julkiset organisaatiot toki järjestävät keräyksiä hädänalaisten hyväksi, mutta kukaan ei voi varmasti taata, meneekö lahjoittajan ropo juuri siihen tarkoitukseen, mihin hän sen haluaisi menevän.