Kotimaisten televisio-ohjelmien parhaimmisto palkittiin sunnuntaina Kultainen Venla -gaalassa.
Samalla tuli jälleen suoran tv-lähetyksen kautta todistetuksi ja toteen näytetyksi se, miltä alalta löytyvät Suomen täydellisimmät työyhteisöt.
Ne tuntuvat olevan viihdebisneksessä, nimenomaan televisiotuotannossa.
Palkittujen ohjelmien tekijät ylistivät kiitospuheissaan huipputiimejä ja loistojengejä, joiden yhteishenki ja sitoutuminen olivat suorastaan maagista tasoa. Yhteenkään ohjelmatuotantoon tai tuotantoyhtiöön ei ollut eksynyt ensimmäistäkään mätää omenaa pilaamaan työyhteisön joukkuehenkeä, ei ainakaan kiitospuheiden perusteella.
Televisiosarjan toteuttaminen vaatii suuren joukon tekijöitä. Kun työ on tehty, näkyvät ruudussa vain näyttelijät.
Todellisuudessa tekijöitä on kuitenkin mukana moninkertainen määrä.
Jonkin verran ihmetyttää, varsinkin kun kyse on luovista ihmisistä ja jopa taiteilijapersoonista, että miten tuotantoyhtiöt ovat onnistuneet valitsemaan tiiminsä ja jenginsä niin, että työnteko on yhtä juhlaa ja hampaiden loistetta. Eikö yhteenkään hyväksi arvioidun kotimaisen televisio-ohjelman tekijäjoukkoon ole eksynyt yhtäkään kitisijää, kateellista panettelijaa tai muuten vain hapannaamaa?
Aika moni työyhteisön vetäjä kuulisi varmasti mielellään tuotantoyhtiöiden salaisuuden. Miten hoitaa rekrytointi niin, että kaikki työntekijät tulevat keskenään toimeen? Miten virittää työntekijät sellaiseen joukkohurmokseen, että työ sujuu kuin tanssi ja vielä jälkeenpäinkin vain naurattaa?
Kovin ovat taitavia epeleitä.
Joku näistä taitavista epeleistä voisi uutta hittiformaattia miettiessään tehdä televisiosarjan tuotantoryhmän kokoamisesta ja televisiosarjan tekemisestä ja näyttää kaikille, että miten se homma hoidetaan.
Lienee varmaan vallan väärä käsitys se, että luovat ja taiteelliset ihmiset ovat räiskyviä persoonia, joiden kanssa voi olla kovinkin haasteellista tehdä yhteistyötä. Löytyvätkö ne pahimmat äkkiväärät jääräpäät ja yhteishengen myrkyttäjät sittenkin niistä tavallisista harmaista konttorirotista ja liukuhihnatyöntekijöistä?
Tuskinpa näyttelijä Krista Kosonen kertoisi suositussa Putous-ohjelmassa omaavansa omasta mielestään liian pienet tissit, ellei hänellä olisi tukenaan kannustava, suvaitsevainen ja yhteen hiileen puhaltava työyhteisö. Kun Kosonen kykenee siihen vielä suorastaan ylpeänä ja hymy korvissa, täytyy hänen tiiminsä olla huippu ja jenginsä loistava.
Tv-viihteen tekijöiden julkinäkyvään työyhteisöerinomaisuuteen on toki olemassa toinenkin selitys. Ainakin teoriassa.
Kun kyse on kuitenkin alasta, jossa tehdään fiktiota näyttelemällä lavasteissa, voisihan olla niinkin, että se työyhteisön loistava yhdessä tekeminen ja harmonia on myös sitä. Palkittujen televisio-ohjelmien tekijöille tuskin tuottaa suurta vaivaa pitää kulissit kunnossa ja näytellä yhteiseloa, joka on yhtä hymyä.
Jos suomalaista tv-viihdettä tosiaan tehdään niin nautinnollisessa työilmapiirissä kuin Kultainen Venla -gaala jälleen antoi ymmärtää, niin hieno juttu.
Mutta ihan oikeasti, uskooko siihen kukaan? Siksi olisi suorastaan piristävää, että edes yhden kerran joku palkittu tekijä kertoisi kiitospuheessaan siitä tuskasta, mitä ohjelman tekeminen oli.
Kiittäisi vaikka hyvää tuuria siitä, että työstetty ohjelma saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja vielä onnistuneesti, vaikka näyttelijät eivät tulleet toimeen keskenään, käsikirjoittaja halusi puuttua ohjaukseenkin ja lavastajat olivat jatkuvasti myöhässä aikataulusta.
Näin tuskin kuitenkaan koskaan tapahtuu, koska televisioviihdettä tekevät maamme täydellisimmät työyhteisöt ilman minkäänlaisia ongelmia.