Oulussa nähtiin sunnuntaina ennätyspitkä jono. Sen toisessa päässä ei ollut myynnissä lippuja megatähtien konserttiin tai vuoden urheilutapaukseen. Jaossa oli sen sijaan EU:n ruokakasseja, muita lahjoituselintarvikkeita ja vaatteita. Kaikkiaan apua kävi hakemassa puolentuhatta ihmistä.
Ruokajonot ilmestyivät suomalaiseen katukuvaan edellisen laman aikana, kun Pelastusarmeija alkoi jakaa ruokaa Helsingissä. Näillä kuvilla Suomi sai kuuluisuutta etenkin Ruotsissa. Se koettiin laajasti valheellisena viestinä maailmalle siitä huolimatta, että jonossa oli aivan oikeita ihmisiä.
Enää jonoista ei nouse niin suurta kohua meillä eikä muualla, koska niihin on totuttu. Se taas ei ole mitenkään hyvä asia, sillä se kertoo tottumisesta ilmiöön, jollaista meillä ei pitäisi olla edes syvän taantuman oloissa.
On kaiken lisäksi todennäköistä, että jonot ovat vain pitenemään päin. Vuoden päästä talvella työttömyyslukemien arvellaan nousevan 13-14 prosenttiin. Seuraavakin jono voi siis olla ennätyspitkä.
Jonot ovat taas nostattaneet keskustelun siitä, saavatko ruokakasseja sellaisetkin henkilöt, jotka eivät niitä oikeasti tarvitse. Voi olla, että joku tällainenkin isoon joukkoon sattuu. Paljon olennaisempaa kuitenkin on, että apua saa moni sellainen ihminen, joka sitä todella tarvitsee.
Tapahtuman myönteinen piirre oli se, että yhä löytyy vapaaehtoisia tahoja, jotka kantavat huolta niistä, joilla menee heikosti. Positiivista on sekin, että kauppiaat ja leipomoyrittäjät antavat entistä auliimmin apua. Näin siitä huolimatta, että vastikkeeton antaminen voi kaventaa normaalia myyntiä. Ehkä kyse on siitä paljon puhutusta oikeasta joulumielestä.