Euroopassa pitkään kestänyt päämäärätön velkakriisin hoito on syönyt luottamuspohjaa koko poliittiselta järjestelmältä. Ei ole siis ihme, jos perinteiset vastuunkantajapuolueet ovat menettäneet kannatustaan. Hyvikset ja pahikset saavat myöhemmin ansionsa mukaan, kun velkakriisin historiaa kirjoitetaan.
Pahisten kärjessä ovat maansa velkaannuttaneet ja korjausliikkeisiin kykenemättömät poliitikot sekä siitä hyödyn repivät röyhkeät keinottelijat, ahneet sijoittajat ja epäoikeudenmukaiset luottoluokittajat.
Liian moni maa ja moni taho leikkii tulella. Professorit esittävät Kreikan erottamista milloin Euroopan unionista, milloin talous- ja rahaliitosta.
Suomen eduskunnan hallintoasianvaliokunnan jäsen Jussi Halla-aho toivoo sotilasjunttaa tukahduttamaan tankeilla ja sotilassaappailla ammattiyhdistysliikkeen. Sen syvemmin ei kukaan pysty kieltämään eurooppalaisia arvoja.
Löysästi lainanneita pankkeja pidetään yleisesti "sotasyyllisinä". Sortumatta populismiin, rohkenen kysyä, miksi pankit vielä leikkivät tulella?
On täysin käsittämätöntä, että vääriin päätöksiin ja mielikuvitustalouteen johtaneet euroalueen pankinjohtajien ylisuuret bonukset ovat palanneet takaisin vuoden 2008 tasolle?
Maailmantalouden suuntaa eivät pankinjohtajien ylisuuretkaan bonukset ratkaise, mutta ihmisten oikeustajun loukkaaminen budjettileikkausten keskellä saattaa olla kohtalokasta.
Erityisen suuri vastuu kriisin hoidossa on poliittisella päätöksenteolla.
Euroopan parlamentin suurimman ryhmän, Euroopan kansanpuolueen eli EPP: n puheenjohtaja Joseph Daul totesi viime viikolla Strasbourgin täysistunnossa, että valtaa pitävä keskustaoikeisto kantaa suurimman vastuun kriisin kehnosta hoidosta.
Se on rehellisen miehen puhetta, sillä Eurooppa on tukevasti oikeiston käsissä.
Sosiaalidemokraatit ovat olleet heikoilla viime vuosina, mutta nyt politiikan suunta on selvästi muuttumassa.
Tanska saa pian demaripääministerin, kun Helle Thorning-Schmidt muodostaa hallituksen. Hänen kokemuksensa Euroopan parlamentista ja henkilökohtainen karismansa tulevat jättämään jälkensä Eurooppa-neuvoston työskentelyyn.
Myös Belgiassa, kenties Ranskassa voi tapahtua politiikassa muutoksia.
Demarit ovat edenneet myös Saksan osavaltiovaaleissa, viimeksi Berliinissä. Ensi vuoden alussa Euroopan parlamentin puhemieheksi nousee saksalainen Martin Schultz.
On ennustettu, että hänestä tulee vahva demarikasvo eurooppalaiseen politiikkaan.
Kriisimaiden demaripääministereitä Kreikassa ja Espanjassa on ollut vastassa tiukka konservatiivinen oppositio. Esimerkiksi Kreikassa sikäläinen oppositio on estänyt ja hidastanut tärkeitä rakenteellisia uudistuksia yhdessä ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
Totuuden nimessä on sanottava, ettei kummankaan eurooppalaisen pääpuolueen kriisistä selviämislääkkeet ole olleet kovin uskottavia.
Kärjistäen voi sanoa, että keskustaoikeiston lääke ovat säästöt ja budjettikuri, ja sosiaalidemokraatit puolestaan vannovat kasvun ja uusien työpaikkojen nimeen, kun selviytymisohjelman pitäisi koostua molemmista sekä velkaantumisen pysäyttämisestä että kasvun siemenien kylvämisestä.
Euroopan kilpailukykyyn on ehdottomasti panostettava, mutta se ei saa prosessina heikentää sosiaalisen Euroopan ideaa.
Mitä nyt pitäisi sitten tehdä? Päätöksiä! Päätöksiä vain siirretään, mikä on myrkkyä markkinoilla ja lisää epävarmuutta kansalaisten keskuudessa.
On mielenkiintoista, että markkinatkaan eivät enää vastusta finanssimarkkinoiden sääntelyä, vaan vaativat eurooppalaista taloushallintoa koskevia päätöksiä ja euroalueen yhtenäisyyttä.
Nyt tarvitaan enemmän Eurooppaa, mutta valitettavasti ajattelussa on menty mieluummin taaksepäin kuin eteenpäin.
Parlamentissa viime viikolla puhunut puheenjohtajamaa Puolan presidentti Bronislaw Komorowski puhui jopa "kopernikaanisesta" muutoksesta.
Yhteisvastuun ja solidaarisuuden kasvun sijasta monien jäsenmaiden sisäpoliittiset kiistat ovat integroituneet Eurooppaan. Jatkuvaa vaalitaistelua käydään kaikilla tasoilla. Komissio pelkää neuvostoa ja neuvosto pelkää vaaleja.
Kriisi on dramaattisella tavalla paljastanut euroalueen heikkoudet. Nyt on tärkeää viedä läpi euroalueena talouden hallintaan liittyvät esitykset niin Euroopan parlamentissa kuin jäsenvaltioiden parlamenteissakin.
Komissio tuo syksyllä< keskusteluun vaihtoehtoisia esityksiä eurooppalaisista joukkovelkakirjoista eli niin sanotuista eurobondeista.
Uusia ideoita on hyvä tutkia, sillä nykyinen meno ei voi yksinkertaisesti jatkua. On noloa ja säälittävää, että Euroopan hallitukset ovat vain markkinoiden sätkynukkeja.
Keskustelu myös niin sanotusta varainsiirtoverosta jatkuu, vaikka globaalitason ratkaisu on vielä kaukana, mutta valmius sen toteuttamiseen on selvästi kasvussa.
Kaikissa ratkaisuissa tarvitaan kriittisyyttä, mutta iso EI tuskin vie eteenpäin.
Poliittinen syksy tulee olemaan äärettömän mielenkiintoinen. Eurooppa tulee muuttumaan: suunta on vain epäselvä. Tulella leikkiminen on kuitenkin syytä lopettaa.