Monet tavalliset nuoret jäävät taas ilman toisen asteen koulutuspaikkaa. Kymppiluokille on tungosta, mutta kuntien rahat eivät tahdo riittää.
Noin seitsemän prosenttia 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista ikäluokkaa kohti jää tätä nykyä peruskoulun jälkeen tyhjän päälle. Näillä pudokkailla ei ole paikkaa lukiossa eikä ammatillisessa oppilaitoksessa saati työpaikkaa. Valtakunnallisesti se tarkoittaa noin 4 500 ihmistä eli suurta päiden ja käsien potentiaalia.
Oulun läänissä jäi viime vuonna vajaat 600 nuorta ilman peruskoulun jälkeistä koulutuspaikkaa, eikä aloituspaikkojen näköpiirissä oleva lisäys alkuunkaan riitä täyttämään vajetta. Koko maassa olisi ainakin tuhannen lisäpaikan tarve.
Kymppiluokkien suosio on kasvanut 2000-luvulla Oulussakin. Opetukseen on hakeutunut ennen lukuvuoden alkua keskimäärin 80-90 nuorta, mutta tänä vuonna saavutettu piikki on 152. Luokalla aloittaneiden määrä on tietysti sitä pienempi, mutta sekin kertoo periaatteessa isosta tarpeesta korottaa peruskoulun jälkeisiä arvosanoja.
Vastuu kymppiluokkien opetuksen järjestämisestä ja sisällöstä on kunnilla, jotka maksavat uudesta luokkapaikasta yli puolet. Loput jää valtiolle. Uusien luokkien perustaminen on kuitenkin kuntien nykyisessä taloustilanteessa heikkoa. Sama pätee ilmeisesti opetuksen sisällön kehittämiseen. Pahoja ongelmia on varsinkin pienillä maaseutukunnilla, jotka ovat joutuneet jopa karsimaan määrärahoja. Jotkut kunnat ostavat kiintiöpaikkoja isommilta.
Oulun seudulla toimii kaikkiaan neljä kymppiluokkaa. Siellä täällä on vaikea vastata lisäkoulutustarpeeseen. Nuorten vuoksi on tietysti helppo huhuilla paremman kunnallisen yhteistyön puolesta, mutta käytännön edistysaskeleet ovat hankalia.
Useimmille on selvää, että peruskoulun jälkeen pidetty välivuosi heikentää yhä nuoren mahdollisuuksia päästä myöhemmin kiinni ammattiopintoihin. Jo muutaman kuukauden venyminen ilman minkäänlaista sijoituspaikkaa voi olla riski. Etenkin 16-vuotiaan vieraantuminen koulurytmistä ja koko opiskelun horisontin katoaminen tapahtuu monesti vain kerran, eikä paluuta ole.
Yhtä selvää lienee, että lähes aikuisen irtiotto kaikenlaisesta järkevästä tekemisestä ja koko orastava syrjäytymisura johtuvat usein kotitaustasta. Mutta kolikon kääntöpuoli saattaa monesti olla myös kaikessa kiristyvä kilpailu, joka viettää kohti varhaista luopumista.
Ammattioppilaitoksissa on opetusministeriön mukaan taas ensi vuonna lisää opiskelupaikkoja, mutta korjaako se tilanteen? Kaikista kouluista putoaminen ei näytä vähentyvän.
On esitetty myös oppivelvollisuuden jatkamista täysi-ikäisyyteen asti niin, että toisen asteen koulutus eli lukio tai ammatillinen koulutus olisi kaikille velvoite. Herää kysymys, joutaako tällainen ajatus jo holhoamisen nimikkeen alle ja siksikin epärealismin puolelle.
Virallisen koulupaikan ulkopuolelle jääviä nuoria yritetään ohjata, mutta monesti huonoin tuloksin. Putoamisvaarassa olevan kannattaa olla aktiivinen ja pyrkiä esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen tai mennä kansalaisopistoon. Avainsana on luonnollisesti oma aktiivisuus, mutta kuka haluaa todeta olevansa putoamisvaarassa? Peruskouluihin tarvittaisiin ainakin lisää passivoitumista ennalta ehkäisevää työelämäohjausta.
Eduskunnan sivistysvaliokunnasta sekä työministeriöstä on mennyt kunnille kehotuksia seurata nuorten sijoittumista 25-vuotiaaksi asti. Seuranta sinällään tuskin väliinputoajien määrää vähentää.