Kuva: Samiii
Lavettiauton kyydissä ollut metsätyökone osoittautui liian korkeaksi kuljetukseksi Oulun Ritaharjussa tiistai-iltapäivänä.
Lukija otti kuvan tapahtumasta Ritaväylällä kello 13.30 aikoihin. Konetta kuljettanut lavettiauto kuormineen ei mahtunut sillan alta.
– Sillan pohjasta irronneita puun palasia oli maassa hirveästi, lukija kuvailee. Sillalla kulkee pururata.
Lukija kertoo, että autossa olleet kaksi miestä irrottelivat kulkuneuvon. Liikenne kulki toista kaistaa pitkin välikohtauksen ajan, eikä ruuhkautunut.
Poliisia tai palokuntaa ei lukijan mukaan näkynyt tapahtumapaikalla.