Suomi heräsi Euroopan integraatioon 1980-luvun puolivälissä. Suurimpana syynä oli maanosan perinpohjainen muutos. Neuvostoliiton ja sen itäeurooppalaisten liittolaisten kommunistihallinnot vetelivät viimeisiään, Euroopan kahtiajako oli murtumassa ja monet valtiot havaitsivat hetkensä tulleen hivuttautua geopoliittisesti länteen.
Ajalle tyypillistä oli suurisuuntainen keskustelu eurooppalaisesta turvallisuusarkkitehtuurista, joka siihen saakka oli sodanjälkeisen maailman tulosta. Vaikka läntiset suurvallat, Saksa ja Ranska lähinnä, olivat kyenneet hiljakseen tasoittamaan erimielisyyksiään ja lisäämään keskinäistä luottamusta, läntisen Euroopan integraatio oli pitkään suurvaltasuhteiden vankina. Naton eurooppalaiset liittolaiset kokivat jatkuvaa tuskaa aivan riippumatta siitä, miten supervaltojen Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen suhteet kehittyivät. Liennytyksen oloissa Eurooppa koki tulleensa hylätyksi, ja kun välit kiristyivät, pelkona oli joutuminen sotanäyttämöksi.
Kansainvälisissä suhteissa 1980-luku oli monin verroin kireämpää kuin nyt, vaikka Ukrainan kriisi on päällä. Poliittista näyttämöä hallitsi sukupolvi, jolla oli omakohtaista kokemusta sodasta. Käyttäytyminen oli sen mukaista.
Tässä lienee syy siihen, että johtajat kykenivät pohtimaan Euroopan suurta kuvaa. Ilman Francoise Mitterrandin, Helmut Kohlin ja Jacques Delorsin kaltaisia johtajia Eurooppa ja Euroopan unioni näyttäisivät aivan toisilta. Integraation vauhdittuminen kolmekymmentä vuotta sitten johtui pitkälti siitä, että Eurooppa kykeni ravistamaan sotien alakulon ja syyllisyyden yltään. EU:n tavoitteeksi tuli ottaa se painoarvo politiikassa ja taloudessa joka sille globaalisti kuuluu.
Viikon päässä häämöttävien europarlamenttivaalien asialistalla ei ole jälkeäkään niistä suurista ajatuksista, joita Mitterrand, Kohl, Delors ja muut aikansa johtajat esittivät. Keskustelu kiertyy lähinnä sen pelkäämiseen, miten paljon Euroopan unionia vastustavat voimat saavat edustajiaan läpi.
Ilmatila on sakeana puheenvuoroista, joissa koetetaan hyvin kevyin perustein osoittaa euro ja EU Suomen talouden ongelmien suuriksi syypäiksi tai joiden mukaan rajamuodollisuuksien poistaminen on tuottanut vain rikollisliigoille entistäkin helpommat olot. Unohtunut on, miten kalliiksi esimerkiksi ulkomaankauppaa harjoittaville pienyrityksille kävi Suomen mahdollisuus devalvoida valuuttansa. Rajojen yli kulkevia rahaliikkeitä suojattiin kovin kustannuksin, eikä suojauksistakaan aina ollut apua kurssien heilahdellessa yllättävästi.
Tosiasia on, että Euroopassa on paljon hyviä asioita valmiina. Niiden päälle voi kelvollisesti rakentaa vaurautta, ekologisuutta sekä sosiaalista ja fyysistä turvallisuutta. Kunhan vain vaaleissa Eurooppaan myönteisesti suhtautuvat puolueet lopettavat kenkiensä kärkiin tuijottelun ja tuovat rohkeasti EU:n etuja esiin.
Ja ajattelevat suuria kuten EU-johtajat vuosikymmeniä sitten maailmassa, joka oli vielä vähemmän valmis kuin tämä nykyinen.
Pääkirjoitus