Moni haukkoi henkeään, kun keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki otti huhtikuussa 32-vuotiaan Tanja Tellervo Karpelan kulttuuriministeriksi. Jäätteenmäen logiikka oli yksinkertainen ja kirkas: hän halusi uudistaa keskustan juntti-imagoa Karpelan kasvoilla ja modernilla olemuksella. Jäätteenmäen omakin habitus oli trendikäs, menevä ja hyvin kaupunkilainen.
Karpela on uuden tyylin poliitikko - tai ainakin hän tuo ummehtuneeseen puoluepolitiikkaan raikkaan tuulahduksen erilaisuudellaan. Hän oli kerännyt eduskuntavaaleissa huikeat 19 000 ääntä Uudeltamaalta, vaikka oli yhä yhden eduskuntakauden jälkeen tunnetumpi muista kuin poliittisista ansioistaan.
Mitä siitä olisi seurannut, jos Jäätteenmäki olisi marssinut hallituksen paraatiovesta sisään Mauri Pekkarinen oikealla ja Seppo Kääriäinen vasemmalla puolellaan? Keskustan johdon kasvot vaihtuivat, mutta politiikka ja ääni eivät, olisi sanottu. Pekkarisesta oli muodostunut Esko Ahon hallituksessa jakopolitiikan räikeimmän ilmentymän, siltarumpupolitiikan, symboli. Kääriäinen oli puolestaan hankkinut poliittiset kannuksensa kabinettipolitiikan ja juonittelujen kultakaudella Paavo Väyrysen aseenkantajana.
Jäätteenmäki pudotutti keskustan ministerilistalta Seppo Kääriäisen. Ei auttanut, vaikka Iso Vihree oli luonut nahkansa uudelleen väittelemällä tohtoriksi. Pekkarisen tiputtamiseen Jäätteenmäen rahkeet eivät riittäneet. Toinen herroista oli pakko ottaa valtioneuvoston jäseneksi jo poliittisen itsesuojeluvaiston takia. Kääriäisen uloslyöntikin oli iso riski, kuten muistetaan Ahon hallituksen ajoilta. Kääriäinen kaatoi silloin ujostelematta oman puolueensa puheenjohtajan hallitusta.
Kulttuuripiirit nyrpistelivät nenäänsä, kun niiden uuden ministerin nimi tuli julki. Sosionomi Karpela oli paitsi kansanedustaja myös entinen Miss Suomi ja alusvaatemalli. Hän oli myös Sauli Niinistön tyttöystävä. Olipa hän niittänyt aikoinaan mainetta myös mahtipontisen kanadansuomalaisen kohuliikemiehen Peter Nygårdin suojattina ja hetkellisenä heilana. Hänen syntilistallaan oli myös rattijuoppoustuomio.
Kritiikki ja epäusko hukkuivat kuitenkin Jäätteenmäen rohkean valinnan herättämän yleisen uteliaisuuden alle. Mikä Salossa syntynyt Karpela, eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja, oli oikein naisiaan, kun keskusta kelpuutti hänet kulttuuriministeriksi suoraan pystymetsästä?
Karpela selvisi nimityskohusta voittajana. Vallitsevaksi mielipiteeksi jäi, ettei koiraa ole karvoihin katsominen. Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Karpelalle annettiin mahdollisuus ja hänen näyttöjään jäätiin odottamaan.
Näyttökeskustelua on nyt käyty pari kolme viikkoa kiivaasti, mutta se lähti liikkeelle vähän ennenaikaisesti, hyvin myrkyllisesti ja hieman omituisesta paikasta, eduskunnan naisverkostosta. "Siskot" kävivät Karpelan tukkaan kiinni antaumuksella. Poissaolokuoro paisui kuin pullataikina, vaikka kävi ilmi, että uudella kulttuuriministerillä oli ollut kestävät perusteet sille, miksi hän oli jäänyt pois eduskunnan kyselytunneilta. Hän oli ollut virkatehtävissä muualla.
Karpelaan kohdistuneessa kritiikissä ei ole periaatteessa mitään erikoista. Politiikassa on lupa löydä heti, kun kilpailija paljastaa heikon kohtansa. Kansanedustajat grillaavat muitakin ministereitä tilaisuuden tullen - aina ja ikuisesti. Miksi Karpelalla pitäisi olla erioikeuksia?
Kulttuuriministerin posti on erityisen tuulinen, kuten oululaiset muistavat hyvin Suvi Lindénin takia. Mutta sellaista se oli jo Pentti Holapan aikana 1970-luvun alussa, Arvo Salon kaudella 1980-luvulla ja kymmenisen vuotta myöhemmin Tytti Isohookana-Asunmaan aikana. Ehkä kenenkään aiemman kulttuuriministerin kimppuun ei silti ole isketty sellaisella kiireellä kuin Karpelan kylkeen nyt. Hän on ollut ministeri vasta puoli vuotta. Vielä ei ole aika odottaa oikeita näyttöjä.
Lindéniäkin lyötiin lujaa, mutta hänen tilanteensa oli toinen. Hänen työ- ja yöpöydälleen kasautui todella suuria ongelmia ja päätöksiä, muun muassa Lahden MM-hiihtojen doping-skandaali ja Veikkauksen ahdistelujupakka.
Kulttuuriministerin tehtävä lienee jo lähtökohtaisesti mahdoton. Ministerin pitäisi olla vähintään kultivoinut kulttuurin harrastaja, mutta mieluummin omia näyttöjä antanut kulttuuripersoona. Siis kuten Claes Andersson tai Melina Mercouri. Hän ei saisi olla poliitikko, mutta jos hän kuitenkin on, hänelle on synti olla keskustalainen tai kokoomuslainen. Kulttuuriväki kun on kallellaan muihin poliittisiin suuntiin.
Entäpä sitten, jos kulttuuriministeri muistuttaa vielä Barbie-nukkea ja on blondi? Kukaan ei ole tohtinut julkisesti epäillä, voivatko kauneus ja järki asua samassa päässä. Karpela on esiintynyt jo sen verran julkisuudessa ilman papereita, ettei kysymystä voi esittää kestävin perustein.
Mistä kenkä sitten puristaa? On ehkä liian hätäistä väittää, että hän on liian vetävä ja tyylikäs kulttuuriministeriksi, ja kaikki johtuu siitä. Kyllä hän on itsekin antanut aineksia kritiikkiin eikä ole mikään puhdas pulmunen. Hän on myös puoluepoliittinen toimija, ja se ärsyttää.
Mutta se, millainen hän on taustaltaan, miltä näyttää ja miten toimii, ruokkii jotain ylimääräistä räjähtävää kriittisyyttä häntä kohtaan. Hän ei vastaa odotuksia eikä hänestä saa otetta. Hän on kuin saippua: lipsuu käsistä. Oikeusministeri Johannes Koskinen luonnehti Karpelan johtamaa rukouspäiväjulistuksen valmistelua "vähän jäykkäniskaiseksi, jossa järkipuhe ei tehoa".
Karpela otti kiistassa perjantaina voiton. Siis vielä uppiniskainenkin. Tällainen kulttuuriministeri on kuin kävelevä aikapommi. Poliittisia räjähdyksiä seuraa heti, kun tilaisuus tulee.