Seitsemänkymmentävuotias Jussi Varpenius käy Kiimingin kuntosalilla pari, kolme kertaa viikossa. Mies on hyvässä kunnossa ja punnertaa penkillä vaivatta. Treeneissä hän on kulkenut noin 14 viime vuotta. Motivoivana tekijänä oli sairastuminen ja kunnon rapautuminen.
Seitsemänkymmentävuotias Jussi Varpenius käy Kiimingin kuntosalilla pari, kolme kertaa viikossa. Mies on hyvässä kunnossa ja punnertaa penkillä vaivatta. Treeneissä hän on kulkenut noin 14 viime vuotta. Motivoivana tekijänä oli sairastuminen ja kunnon rapautuminen.
Varpenius oli Rautaruukin tehtaalla kunnossapidon kirvesmiehenä 29 vuotta. Varhaiseläkkeelle hän joutui 55-vuotiaana pahojen niskavaivojen, verenpaineen ja sydänvian takia.
"Kävin kuntoutuksessa ja aina sain mukaani lisää lääkkeitä. Kuuluin nitroporukkaan, jossa keski-ikä oli noin 73 vuotta. Olisin ikäni puolesta voinut olla monen lapsi."
Sitten Raahesta Kiiminkiin muuttanut Varpenius sattui näkemään Kelan lehdessä jutun Eskolan ryhmästä ja päätti hankkia elämälleen uuden suunnan liikunnan avulla.
"Alussa kynnys mennä mukaan oli tosin korkea. En tuntenut ketään ja kunto oli pohjalukemissa", mies sanoo.
Kun Varpenius alkoi hiljalleen päästä kuntoon ja lihaksetkin kasvaa, nousi paino ainaisen nälän tunteen ja syömisen takia. Silloin hän hyppäsi pyörän selkään ja paino putosi sopiviin lukemiin. Nyt 164 cm pitkä mies painaa noin 62 kiloa ja tuntee olonsa erinomaiseksi.
Motivaatio käydä salilla on pysynyt, vaikka huonojakin päiviä on. Mutta ne kuuluvat elämään, periksi ei sovi antaa. Harjoittelussa on muistettava kuitenkin kohtuus, hän painottaa.
Kuntosalilla käyminen on yksin asuvalle Varpeniukselle mukavaa muutenkin kuin vain liikunnallisista syistä.
"Kuntoryhmästä on tullut äärimmäisen tärkeä osa elämääni. Se on henkistä terapiaa, kun saa jutella kavereiden kanssa. Muutenhan istuisin vain television äärellä ja voisi elämäkin mennä ihan miten sattuu", hän toteaa napakasti ja nauraa päälle.