Helsingin huippukokous oli vaisu. Puolan ja Venäjän lihakiista ei ole sentään pilannut EU:n ja Venäjän välejä.
Helsingissä perjantaina järjestetyltä EU:n ja Venäjän huippukokoukselta ei enää tapaamisen alkaessa odotettu suuria tuloksia. Kokouksen päätyttyä illansuussa arviota ei ollut aihetta muuttaa: huipputapaamisesta ei kirjoiteta EU:n historiaan pitkää lukua, tuskin Venäjän kronikoihinkaan.
Lihanvientikiista Puolan ja Venäjän välillä aiheutti sen, ettei Helsingissä voitu sopia Venäjän ja EU:n uutta kumppanuussopimusta koskevien neuvottelujen aloituksesta. Se olisi ollut konkreettinen tulos, jonka osapuolet, ei vähiten puheenjohtajamaa Suomi, olisivat mielellään esitelleet maailmalle.
Huippukokouksen tiedotustilaisuudessa sekä presidentti Vladimir Putin että EU:n edustajat, pääministeri Matti Vanhanen ja komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, vakuuttivat silti sinnikkäästi, että kokous oli merkittävä ja että Venäjän ja EU:n suhteiden näkymät ovat yhä valoisat. Paljon muuta eivät johtajat tuossa tilanteessa tietenkään voineet sanoa. Silti olisi liioittelua kuitata puheet vain diplomaattiseksi kaunopuheisuudeksi.
Lihakiista ei näytä aiheuttaneen EU:n ja Venäjän suhteisiin mainittavaa kolhua. Venäjä kyllä väänsi ruuvia etukäteen kireälle vihjaamalla, että se voisi katkaista lihatuonnin koko EU:sta. Sekä Putin että Vanhanen luonnehtivat kiistaa tekniseksi, ei poliittiseksi. Tekniikasta tulee vain äkkiä politiikkaa. Sekä Venäjän että EU:n johto korostivat, että suhteita voidaan rakentaa myös nykyisen kumppanuussopimuksen pohjalta, jatkamalla sen voimassaoloa. Silmiinpistävää oli sekin, että Putin haluaa pitää keskustelulinjat auki Puolan nykyjohtoon. Käytännöllinen lähestymistapa kiistojen hoidossa näyttää yhä olevan voitolla.
Kun Putin osallistui lokakuussa Lahdessa pidettyyn EU:n epäviralliseen huippukokoukseen, hän sai vastata kysymyksiin toimittaja Anna Politkovskajan murhasta. Helsingissä oli lähes vastaava tilanne: entinen venäläisagentti Aleksandr Litvinenko myrkytettiin Lontoossa, ja jälleen syytökset ulottuivat Putiniin itseensä asti.
Putin käytti samaa taktiikkaa kuin monesti aiemminkin selittäessään Venäjän toimintatapoja tai vaikeuksia. Nytkin hän muistutti, että samanlaista tapahtuu muuallakin: mafia murhaa syyttäjiä, tuomareita ja poliiseja myös Euroopan maissa.
Silti monet viimeaikaiset salamurhat osoittavat, että Venäjällä on vahvoja pimeitä voimia, joiden toimintaan Putinilla ei ole voimaa tai halua puuttua. Usealla murhalla on sitä paitsi selkeä kytkös politiikkaan, ja uhreina on ollut Putinin vastustajia. Salamurhat ovat Putinille suuri haaste. Sitä eivät pienennä yhtään hänen esikuntansa väitteet Politkovskajan ja Litvinenkon murhien tahallisesta ajoituksesta Putinin ulkomaanmatkoihin. Putin lisäisi kovasti uskottavuuttaan, jos hän määräisi alaisensa lopettamaan neuvostopropagandaa vahvasti muistuttavien provokaatioteorioiden levityksen.
Perjantaina Helsingissä pidettiin toinenkin huippukokous. Siitä voidaan kuitata myönteinen tulos: EU, Venäjä, Norja ja Islanti hyväksyivät pohjoiselle ulottuvuudelle poliittisen julistuksen ja uuden kehysasiakirjan, joka korvaa tähänastiset toimintaohjelmat.
Toimintaohjelmia on pitkin matkaa vaivannut tulosten vähäisyys tavoitteisiin nähden. Uusien linjausten väljyys toivottavasti johtaa siihen, että toimintaa vastedes ohjaavat käytännön tarpeet, eivät etukäteen lukkoon lyödyt ohjelmat. Pohjoinen ulottuvuus on hyvä sateenvarjo, jonka alla asioita voidaan vielä eteenpäin. Olennaisinta ovat silti aina käytännön tulokset.