Pateniemen Valintatalon paikalle rakennetaan Lidlin myymälä. Yhtiön kehitysjohtaja Mathias Kivikoski kertoo, että Lidl on ostanut kiinteistön, ja tarkoitus on purkaa tontilla oleva nykyinen rakennus.
”Tarkoituksenamme on purkaa tontilla oleva huonokuntoinen rakennus ja rakentaa tilalle moderni Lidl-konseptin mukainen myymälä, jonka pinta-ala on noin 2 000 neliötä. Toiveenamme on, että voimme edetä asiassa ripeästi ja aloittaa rakennustyöt mahdollisimman pian”, hän sanoo.
Ketjulla on myymälät Oulun seudulla Haapalehdossa, Tuirassa, keskustassa, Hiirosessa, Kempeleessä ja Haukiputaalla. Kivikosken mukaan Lidl pyrkii lisäämään myymäläverkostoa edelleen alueella.
Paikalla toiminut Valintatalo lopetettiin viime vuoden maaliskuussa, ja siitä lähtien Lidlin tulosta on huhuttu kylällä.
”On selvää, että ihmiset odottavat sitä tänne. Tulin juuri Haukiputaalta Lidlistä”, naureskelee Pateniemen pienkiinteistöyhdistyksen puheenjohtaja Eero Rautio.