Kansannousut kaatoivat itsevaltaiset hallinnot Tunisiassa ja Egyptissä enemmän tai vähemmän nopeasti ja ilman ulkopuolista sotilaallista puuttumista. Tilanne on aivan toinen Libyassa, missä vallanpitäjät uhkasivat sisällissodalla. Sellaisen he ovat myös järjestäneet.
Eversti Muammar Gaddafin mahon vallan kannattajat tappavat oman maansa kansalaisia säilyttääkseen asemansa. Tällainen meno ei käy nykymaailmassa laatuun pidemmän päälle. Jossakin on raja, jonka jälkeen ulkomaailma ei voi olla puuttumatta tapahtumien kulkuun.
Sotilaallisiin toimiin on kuitenkin vielä pitkä matka. Parasta olisi, että Gaddafin vastaiset voimat saisivat loputkin Libyasta valvontaansa pikimmiten. Mitä pidemmälle sumeilematon vastarinta jatkuu, sitä suurempi päänsärky Libyasta uhkaa tulla kansainväliselle yhteisölle.
Ulkopuolinen väliintulo, edes humanitaarinen interventio, pelaisi helposti Gaddafin pussiin ja voisi kääntää arabimaiden kansannousut paitsi omia vallanpitäjiä myös muuta maailmaa vastaan. Riskiä kasvattaa, että Pohjois-Afrikassa on huonot kokemukset eurooppalaisesta siirtomaavallasta. Lisäksi Yhdysvaltain Irakin-sotaretki on tuoreessa muistissa.
YK:n turvallisuusneuvosto sopi äsken aikaan yksimielisesti Libyan vastaisista pakotteista. Niillä jäädytettiin Gaddafin perheen varat, määrättiin hänen hallinnolleen matkustuskielto, kiellettiin asevienti ja viedään väkivaltaisuudet kansainvälisen rikostuomioistuimen syynättäviksi.
Yhdysvallat jäädytti Libyan varoja noin 25 miljardin euron edestä ja siirtää sotalaivojaan lähemmäksi Libyaa. Ulkoministeri Hillary Clinton lisäsi painetta Gaddafia vastaan sanomalla, ettei mikään vaihtoehto ole poissa laskuista. Euroopan unioni teki heti perään omia pakotepäätöksiään.
Sotilaallisista toimista mahdollisin on tässä vaiheessa Libyan ilmatilaa koskeva lentokielto. Sen todennäköisyys kasvaa, jos Gaddafin joukkojen vastarinta pitkittyy ja keinot raaistuvat esimerkiksi lentopommituksiin.
Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen muistutti perjantaina, että lentokieltoon tarvitaan YK:n mandaatti. Toivoa sopii, että tapaus Libyassa käytettäisiin YK-tietä loppuun asti. Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin lopulta ilman YK-mandaattia, mikä aiheutti vuosien viileän kauden Yhdysvaltain sekä EU:n ja Venäjän välille. YK-tie on sitäkin tärkeämpi, koska islamilaiset maat ovat kansannousujen takia kuohuvassa tilassa.
Gaddafi yrittää jatkaa taktikointiaan Irakin kaadetun diktaattorin Saddam Husseinin tavoin mahdollisimman pitkään ja varmasti toivoo, että Yhdysvallat menettäisi malttinsa ja ryhtyisi yksipuolisiin toimiin.
Viime päivät Libyasta hiljaa pysytellyt presidentti Barack Obama tuskin toistaa edeltäjänsä George W. Bushin Irak-virhettä. Tässä vaiheessa Gaddafin kaatajia autetaan aivan oikein diplomatialla, pakolaisavulla ja kovilla sanoilla. Toivottavasti ne riittävät. Jos Gaddafi sinnittelee vastaan vielä pitkään ja panee pystyyn todellisen verilöylyn, ne eivät enää riitä.