Kolumni

Liberaalidemokraattista yhteiskuntajärjestelmää on puolustettava ensimmäisen kerran sitten sodan myös länsimaissa

Toisinajattelija, näytelmäkirjailija ja sittemmin Tšekin presidentti Vaclav Havel kertoo tarinan vihanneskauppiaasta kirjassaan The Power of the Powerless.

-
-

Toisinajattelija, näytelmäkirjailija ja sittemmin Tšekin presidentti Vaclav Havel kertoo tarinan vihanneskauppiaasta kirjassaan The Power of the Powerless. Kauppias, tai ehkä paremminkin myyjä, asettaa ikkunaansa kyltin, jossa lukee ”maailman työläiset, yhtykää!”. Havel pohtii, miksi myyjä laittoi tuollaisen ilmoituksen ikkunaansa. Mitä hän haluaa viestiä tällä?

Kirja, jonka voisi kääntää suomeksi ”vallattomien vallaksi,” on kirjoitettu 1970-luvulla Tšekkoslovakian ollessa jähmeän kommunistihallinnon ikeessä. Oliko myyjä siis innokas aatteen mies, joka halusi edistää maailman vallankumousta? Tästä ei ole kuitenkaan kyse. Kyltti on saapunut tukkuliikkeestä porkkanoiden ja sipuleiden ohella. Ripustamalla kilven ikkunaan hän tekee vain sen, mitä häneltä odotetaan: viestii olevansa järjestelmälle lojaali kansalainen.

Havel näki oman aikansa ”posttotalitaristisen” yhteiskunnan itseään säilyttävänä järjestelmänä, joka vaati kuuliaisuutta, yhdenmukaisuutta ja kuria. Järjestelmän osaset vihanneskauppiaasta aina korkeimpaan päätöksentekijään tiesivät, millaisia toimia heiltä edellytetään ja ymmärsivät myös sen, mitä heiltä ei odoteta. Eräs silmiinpistävimpiä piirteitä on sanojen ja niiden merkitysten välinen kuilu. Byrokraattista hallitusta kutsutaan kansan hallitukseksi, työväenluokkaa sorretaan työväenluokan nimissä, yksilön alistaminen esitetään hänen lopullisena vapautumisenaan, ilmaisuvapauden puutteesta tulee vapauden korkein aste ja niin edelleen. Vihanneskauppiaskaan vähät välittää sanojensa merkityksestä. Laittamalla kyltin hän tekee järjestelmän edellyttämän puheaktin ja vakuuttaa olevansa valmis pelaamaan sen ehdoilla.

Mitä jos vihanneskauppiaamme tekisikin odottamatonta ja jättäisi laittamatta ikkunaan kehotuksen kaikille maailman työläisille? Mitä jos hän jatkaisi sanomalla, mitä todella ajattelee järjestelmän inhimillisyydestä, vaaleista, sananvapaudesta ja niin edelleen? Hän tulisi paljastaneeksi, että keisarilla ei ole vaatteita. Havel itse osoittikin teoillaan Tšekkoslovakian reaalisosialistisen järjestelmän onttouden, mistä hän joutui maksamaan kalliisti. Laittomasti julkaistu järjestelmäkriittinen kirja vei kirjailijan vankilaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi.

Posttotalitaristista yhteiskuntaa ei ole enää olemassa, mutta Havelin ajatus sääntöpohjaisesta järjestelmästä yksilöitä vahvempana on yhä ajankohtainen. Kyltin laittamatta jättäminen vihanneskauppiaan tapauksessa olisi uskalias teko, jolla tekijä kieltäytyisi lausumasta korulauseita pelkästä kuuliaisuudesta. On toisaalta tärkeää huomata, että pelkkä vakiintuneen säännöstön rikkominen ei tee teosta moraalista yhteiskunnallisesti.

Keitä voisivat olla tämän päivän ”järjestelmää rikkovat vihanneskauppiaat”? Ainakin populistit haastavat vuosikymmeniä ilmeisinä pidettyjä periaatteita ihmisoikeuksista, oikeuslaitoksen riippumattomuudesta, demokratiasta ja sananvapaudesta. Kun populistisissa liikkeissä huudellaan kansallisten ihmisoikeuksien perään, kyseenalaistetaan sanan alkuperäinen merkitys ihmisoikeuksien yleismaailmallisuudesta. Huutelija pyrkii luomaan uuden puhetavan, joka sallii ihmisoikeuksien jakamisen eriasteisesti eri ryhmille.

Samaan tapaan riitautetaan oikeuslaitoksen riippumattomuus poliittisesta päätöksenteosta hyökkäämällä sen päätöksiä vastaan ja jopa laittamalla tuomareiden kuvia lehtiin maalitauluiksi. Vapaan median merkitystä vähätellään tai tiedonvälitystä politisoidaan epämieluisen uutisoinnin kohdalla.

Erona Havelin kuvaamaan tilanteeseen on se, että Tšekkoslovakian kommunistinen hallinto ja järjestelmä oli pitkälti menettänyt legitimiteettinsä. Toisinaan puhutaan kyllä liberaalidemokratian kriisistä länsimaissa, jonka populistinen liike on aiheuttanut. Silti liberaalidemokraattinen järjestelmä ei ole menettänyt uskottavuuttaan lainkaan samassa määrin kuin Havelin ajan posttotalitaristinen yhteiskunta. Kysymys on pikemminkin liberaalidemokraattisen yhteiskunnan itseluottamuksen horjuttamisesta ja horjumisesta.

Tarkoituksenani ei ole ollut alleviivata vain populistien asettamaa haastetta nyky-yhteiskunnalle. Esimerkiksi myös ympäristöliike, kuten Elokapina (Extinction Rebellion) kyseenalaistaa nykyjärjestelmän, vaikkakin täysin eri tavoin ja perustein. Haasteet on otettava vakavasti. Ne kohdistuvat oletuksiin, joita on pidetty itsestäänselvinä vuosikymmeniä. Nykyjärjestelmään kuulumaton siirto pakottaa muut pohtimaan järjestelmän oikeutusta ryhtymällä joko sen puolustajaksi tai kanssarikkojaksi.

Populistien haaste merkitsee sitä, että liberaalidemokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteet vaativat ehkä ensimmäisen kerran sitten toisen maailmansodan kertaamista ja puolustamista myös niin sanotuissa länsimaissa.

Jouni-Matti Kuukkanen on filosofian professori tieteiden ja aatteiden historian oppiaineessa Oulun yliopistossa.