Oulunsalon lentokentälle saapuu väsynyt kolmikko Georges, Elie ja Antoni Kopaly. Pitkä matka Libanonista on vihdoin takana.
Isän ja poikien oli tehtävä sunnuntai-iltana nopea päätös jäädäkö vai lähteäkö. Toista mahdollisuutta ei enää välttämättä tulisi Israelin pommittaessa jatkuvasti Libanonia. Vaikka sota ei yltänytkään vielä heidän Beirutin lähellä sijaitsevalle asuinalueelleen Ain Saadehiin, pommitukset näkyivät, kuuluivat ja tekivät sodan todelliseksi.
"Olimme jumissa kotona, kun ulos ei uskaltanut mennä", 15-vuotias Elie Kopaly kertoo.
Jo varhain maanantaiaamuna Beirutista alkanut matka oli kuin unta. Libanoniin jäi koti, ystävät ja sukulaiset eli "koko elämä", kuten 12-vuotias Antoni Kopaly toteaa. Libanonissa Kopalyt ovat asuneet vakituisesti jo kolme vuotta.
Kumpikaan pojista ei olisi halunnut lähteä, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut.
"Lähtiessä bussin lähellä räjähti pommi, jonka takia lähtö Damaskokseen viivästyi. Normaalisti matka Beirutista Damaskokseen kestäisi vain muutaman tunnin, mutta nyt matka kiersi turvallisempien alueiden kautta ja kesti kymmenen tuntia", Georges Kopaly kuvailee lähtökaaosta.
Damaskokseen Kopalyt saapuivat maanantai-iltana, josta matka jatkui lentäen Kööpenhaminan kautta Helsinkiin ja lopulta Ouluun. Kolmikko kiittelee Anssi Kullbergin toimintaa Beirutissa, jossa ulkoasiainsihteeri huolehti henkilökohtaisesti matkaan lähtijöiden hyvinvoinnista.
"Nyt olo on turvallinen, mutta koko ajan mietin, mitä seuraavaksi. Ensimmäiset pari päivää toivoimme ja ajattelimme, että tämä olisi lyhyt sota", Elie Kopaly kertoo surullisena.
Paluusta ei ole tietoa. Elie ja Antoni Kopaly eivät vielä osaa ajatella tulevaisuuttaan. Libanoniin he haluaisivat palata heti, kun sota on ohi.
Poikien äiti Maarit Kopaly on iloinen, että pojat ovat vihdoin turvassa. "En ole tajunnut vielä Libanonin tilanteen koko kauheutta. Kaikki täytyy aloittaa alusta täällä Suomessa. Ei ole mitään tietoa siitä, milloin tilanne taas normalisoituu, vaikka sota loppuisikin."