Luonnonhaittakorvauksen uusi lisäosa painottuu hieman pohjoiseen, vaikka Suomen neuvottelijat yrittivät pitkään ajaa läpi EU:ssa sen suuntaamista erityisesti Etelä-Suomeen. Maatalousministeriön virkamiesten perusteena oli, että Etelä-Suomen kotieläintilat saivat viime syksyn 141-väännössä muita heikomman tuloksen. Komissiossa kuitenkin lähdettiin siitä varsin ymmärrettävästä ajatuksesta, että LFA:n lisäosan täytyy suurentua etelästä pohjoiseen mentäessä.
Valtaosin kotieläintiloille suuntautuva lisäosa saatiin sovituksi viime hetkellä, maatalouskomissaari Franz Fischlerin viimeisenä työpäivänä. Hänen kanssaan lopulliset keskustelut käynyt maatalousministeri Juha Korkeaoja oli helpottunut ratkaisun löydyttyä. Takarajaan venyttämisessä näkyy, kuinka tiukasti suomalaiset yrittivät pitää kiinni omasta porrastusmallistaan. Näin he pystyvät osoittamaan eteläsuomalaisille viljelijöille tehneensä kaikkensa.
Erot eivät ole suuria. Etelä-Suomen kotieläintuotannolle lisätuki on 100 euroa hehtaarilta, kasvituotannolle 20 euroa. Pohjois-Suomessa vastaavat luvut ovat 105 ja 25 euroa. Lähtötilanteessa on enemmänkin eroa. Etelän LFA-tuen perusosa on 150, pohjoisen 210 euroa. Etelässä olisi jääty enemmän jälkeen, mikäli komission alkuperäinen tarjous 25 prosentin tasaisesta lisätuesta perusosan päälle olisi toteutunut.
EU joutuu kaiken aikaa miettimään myös sitä, mitä Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa ajatellaan maatalouden tukemisesta. Siihen kiinnitti huomiota myös Korkeaoja, kun ratkaisu LFA:n lisäosasta oli valmis. Hänen mielestään juuri Fischlerin ymmärtävä asenne vaikutti siihen, että Suomi sai paremman tuloksen kuin komissio alun alkaen kaavaili. Aivan ilmeisesti väistyvä maatalouskomissaari ymmärsi, kuinka tärkeää kotieläintuotanto on Suomelle, vaikka hän joskus joutui kokemaan suomalaisten kotieläintuottajien uhkailuakin.
Suomi tuskin olisi pystynyt maksamaan samanlaista tukea, jos maatalouspolitiikka olisi pysynyt kansallisena. Korkeaojan mielestä tukipolitiikka vakiintuu 141- ja LFA-ratkaisun ansiosta. Hän muistutti kansallisen tuen kasvavan sopimuskaudella 2004-2007.
Jatkossakin joudutaan muistamaan, että komissiolla on päätäntävaltaa myös kansallisissa tuissa. Neuvottelijoiden pitää olla jatkuvasti hereillä. Viljelijöille se aiheuttaa aina tiettyä epävarmuutta. Kaikissa tilanteissa on kuitenkin pidettävä kiinni jäsenyysneuvotteluissa annetusta lupauksesta, jonka mukaan maataloutta on voitava harjoittaa koko EU:n alueella.
paakirjoitus@kaleva.fi