Oulun kaupunginkirjastossa on esillä levynkansitaidetta tämän kuun 30. päivään saakka. Eri aikakausien levyjen kansia on esillä näyttelytilassa kello 10-20.
Moni muistaa tietyn levyn juuri kansiensa perusteella. Oliko kannessa iloa vai surua, on silläkin oma merkityksensä. Ainakin ostohetkellä esimerkiksi melankolinen fiilis voi johdattaa katseen kohti mollivoittoisia levyjen kansia. Toki sisältö on aina se tärkein.
Levynkansitaiteen juuret vievät vuosikymmenten taakse. Tämän oman taiteenalansa aikakausi alkoi 1940-luvun lopussa, kun vinyylistä valmistettu LP-levy tuli markkinoille. LP-levyjen edeltäjät, savikiekot, oli pakattu ruskeaan voimapaperiin.
Kirjaston näyttely kertoo, että LP-levyjen kansitaiteen huippukausi koettiin popmusiikin valtakaudella, 1960-1970-lukujen taitteessa, jolloin poptähdistä tuli vakavasti otettavia taiteilijoita.
Vuosikymmenten saatossa kansitaiteen tyylit ovat rönsyilleet. Esimerkiksi 1970-luvulla fantasia- ja sci-fi -aiheet tulivat suosioon. Silloin levyjen kansissa ei nähty laulujen esittäjää. Joskus levyn nimikin löytyi vasta sisäpussista.
1980-luvulla opittiin yksinkertaistamaan ilmaisua ja huomattiin, että tärkeintä oli toimiva idea. Vuosikymmenen loppuun tultaessa tapahtui sitten seuraava murros, kun cd-levy pikkuhiljaa syrjäytti LP-levyn musiikin tallennusmuotona. Aluksi vanhoja LP-levyjen kansia kopioitiin suoraan pienennöksiksi cd-levyjen kanteen. Myöhemmin suunnitteluun löydettiin uusia ulottuvuuksia.
Suomalainen levynkansitaide on kulkenut hiukan jälkijunassa muuhun maailmaan verrattuna. Vasta 1970-luvulla levynkansitaide alkoi olla kansainvälisesti vertailukelpoista. Yhä vieläkin monille kuitenkin riittää kanteen pelkkä laulajan valokuva.
Klassisen musiikin levyjen kannet ovat olleet koko ajan varsin pelkistetyt. On nähty, että tietty konservatiivisuus korostaa musiikin arvokkuutta.