Levi va­lit­tiin vuoden hiih­to­kes­kuk­sek­si - Rukalla paras hiih­to­kou­lu

Levin pitkäjänteinen työ palkittiin, kun Visit Finlandin johtama raati valitsi sen Vuoden 2016 hiihtokeskukseksi.

Levi palkittiin vuoden 2016 parhaana hiihtokeskuksena.
Levi palkittiin vuoden 2016 parhaana hiihtokeskuksena.

Levi nousi vuoden 2016 parhaaksi hiihtokeskukseksi Visit Finlandin johtaman raadin päätöksellä. Voittajat nimettiin Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n kevätkokouksessa Messilässä.

Levin pitkäjänteinen työ palkittiin, sillä keskus on tehnyt mittavia investointeja rinteisiin ja kauden pidentämiseen. Raadin mukaan Levi on jo eurooppalaisesta näkökulmasta varteen otettava vaihtoehto perinteisille alppimaille.

Vuoden lähikeskukseksi valittiin Sipoossa sijaitseva Talman hiihtokeskus. Raati kehuu Talman selviytymistä etelän hankalissa talvissa ja kaikentasoisten laskijoiden huomioon ottamista.

Vuoden hiihtokouluksi raati nimitti Rukan hiihtokoulun. Rukan hiihtokoululla on pitkä historia ja se on ollut alansa edelläkävijä jo pitkään.

Raadin johtaja Paavo Virkkusen mukaan tänä vuonna raati arvosti etenkin suunnitelmallista ja määrätietoista kehitystyötä. Virkkunen toteaa Levin, Rukan ja Talman kehitystyön on olleen merkittävää koko toimialalle.