Kuluneen kaltaisina leutoina ja vähälumisina talvina mateen kutuaika venyy pidemmälle ajanjaksolle kuin kylminä ja runsaslumisina talvina.
Talven pimeydessä made on aktiivinen ympäri vuorokauden ja silloin ne nauttivat elämästään pääasiassa matalassa vedessä. Kevään tullen ne herkuttelevat rantavesiin kutemaan tulevilla kaloilla ja niiden poikasilla. Vesien lämmetessä kesää kohti vaipuvat takaisin syvempiin ja viileämpiin vesiin. Nuorilla mateilla on kuitenkin omat metkunsa ja niitä houkuttelee matalien vesien tarjoama runsas ravinto myös kesällä.
Made kutee tavallisimmin tammi-helmikuun vaihteessa. Mitä pohjoisemmassa elävistä mateista on kysymys, sitä myöhemmin ne kutevat.
Hääseremonian alussa naaras viettelee koirasta esittelemällä tälle vaaleaa ja mädistä pulleaa vatsaansa. Madeparin rituaali toistuu monta kertaa. Mätimunat jäävät pienen öljypisaran avustamina kellumaan hiekka-, sora- tai mutapohjan tuntumaan, kunnes niistä kuoriutuu pieniä mateen poikasia jäiden lähdön aikoihin.
Mateet kasvavat myös talvella, onhan niiden ravinnonkäyttö ja muukin aktiivisuus tuohon vuodenaikaan suurempaa kuin kesällä. Ravintonsa ne hakevat niin haju-, tunto- kuin makuaistinsa avulla, sillä pimeässä elävinä ei niille näköaistista paljon iloa olisikaan. Varsinkaan kun silmät ovat usein harmaakaihin peittämät.
Made viihtyy viileissä ja puhtaissa vesissä. Monien mielestä se on ruma katseltava, ja herkullisimmillaan keitossa keskitalvella. Siihen monen suomalaisen madetietous loppuukin, sillä hämärässä viihtyvä made on salaperäisen kalan maineessa.
Made on helppo tunnistaa sen tyypillisestä pohjalla elävän kalan ulkonäöstä. Kala on etuosastaan miltei pyöreä, mutta takaa voimakkaasti sivusuunnassa litistynyt. Tuskin monikaan madetta turskakalojen ainoaksi sisävesien edustajaksi uskoisi, ellei sen litteän ja leveän pään alla olisi yksi etuviistoon sojottava viiksisäie.
Ruskehtavan ihon pinnalle ovat jääneet "pirun sormenjäljet" mustana marmorimaisena kirjailuna. Nahkamaisesta olemuksestaan huolimatta kala on pienten ja pyöreiden suomujen peittämä.
Mateita tavataan kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla viileissä sisävesissä ja vähäsuolaisissa murtovesissä. Suomessa made elää koko maan alueella. Kesäisin nämä aikuiset pohjien luikertajat köllöttelevät syvänteiden viileissä vesissä ja liikkuvat vain vähän. Yökyöpelinä tunnettu made ei ylipäätään valoisana aikana paljoa liiku, mutta pimeän tullen on niidenkin lähdettävä ravinnon hakuun.
Poikasina mateiden ravinto koostuu planktoneliöistä, mutta koon kasvaessa ruokavalion muodostaa yhä enenevässä määrin pohjalla elävät selkärangattomat ja lopulta pienet kalat, kuten muikku, kiiski, kuore, kivisimppu tai merellä silakka. Mätirosvonakin tunnettu made saattaa heittäytyä myös ahmatiksi ja syödä enemmän kuin maha kerralla vetäisi. Tästä kertoo sekin, että Suomesta pyydetyn 15,5-kiloisen ennätysmateen painosta oli lähes kaksi kiloa kuoretta.
Madetta pyydetään etupäässä jäiden alta verkoilla, koukuilla, pilkillä tai rysillä. Talvella kalastus on muuten vähäisempää, joten made onkin usein talvikalastajan toivekala. Vähärasvaisen mateen liha on vaaleaa ja herkullista ja mätikin vie kielen mennessään. Höyryävä madekeitto tai mademuhennos kuuluukin suomalaisten perusruokien juhlapöytään.