"Perinteinen leuku on hyvä kädessä, se on hyvä työkalu ja siinä on hyvä muoto." Näin kiteyttää suomalais-ranskalainen keraamikko Nathalie Lahdenmäki saamelaisen perustyökalun parhaat puolet.
Ja kun on kyse puukosta, niin juuri muuta ei tarvitakaan.
Silti leu´usta on yllättävän moneksi. Tämä kävi ilmi, kun Lehtimäki ja 21 muuta muotoilijaa Suomesta Japaniin suunnittelivat saamelaista leukua uusiksi kansainvälistä Leuku II -projektia varten.
Lehtimäen omassa työssä perinteet olivat kunniassaan.
"Halusin säilyttää kahvassa perinteisen leu´un tuntua. En lähtenyt juurikaan muuttamaan muotoa, enemmän kyse oli materiaalin tulkinnasta."
Lehtimäki tiesi keraamikkona entuudestaan, että posliini on kovaa ja raskasta ainetta mutta samalla hyvin haurasta. Sen sijaan poron sarvesta hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta.
"Olen viime vuosina ihaillut saamelaisia käsitöitä, muun muassa poron sarvista ja luista tehtyjä lusikoita. Kun projekti tuli eteen, niin halusin kokeilla sarven veistoa, vertailla sarven ja posliinin työstämistä. Siksi tein leu´ut sekä sarvi- että posliinikahvalla."
Pehmeän sarven työstäminen oli Lehtimäelle mieluisa kokemus. Pehmeys ei tehnyt kahvasta kuitenkaan halvan ja kertakäyttöisen oloista.
"Sekä posliini että sarvi tuntuvat kädessä samanlaiselta. Molemmat ovat myös arvokkaita materiaaleja. Niissä on myös samaa näköä - posliinikahvaakin voisi luulla sarveksi tai luuksi."
Uusilla ideoilla
uusia tekijöitä
Noin 300 vuotta vanhan leu´un päivityksellä muotoilijat tuovat esille omaa muotokieltään, mutta ennen kaikkea he haluavat ilmaista huolensa paikallisesti kehitettyjen esineiden puolesta.
"Me haluamme levittää viestiä, joka koskee sekä leukua että monia muita esineitä. Niillä on hieno historia ja evoluutio takanaan, mutta ne ovat nyt häviämässä globaalin puristamisen ja hintakilpailun takia", sanoo yksi Leuku-projektin puuhamiehistä, professori Simo Heikkilä.
Leukukin on siis vaarassa sulautua yhden yleispätevän, massatuotantoon sopeutetun ja laadultaan heikon teräaseen muottiin.
Heikkilän mukaan leukupuukon osalta tilanne on sikäli hyvä, että saamelaiset ovat kehittäneen leu´un arktisten alueiden vaativiin olosuhteisiin. Sitä on siis vaikea korvata kertakäyttötyökaluilla.
Leu´un kohdalla ongelmaksi on osoittautumassa se, että vanha tekijäpolvi on katoamassa.
"Olemme halunneet herättää uutta mielenkiintoa nuoremmissa tekijöissä. Tämän takia menetelmätkin voivat olla toisenlaisia", perustelee Heikkilä leu´un luovuttamista huippusuunnittelijoiden käsiin.
Kun "kulttuuritalkoisiin" kutsuttujen leu´un tekijöiden joukossa on tunnettuja ja arvostettuja muotoilijoita Stefan Lindforsista, Alfredo Häberliin ja Harri Koskiseen, on yleisö ja mediakin kiinnostunut tekijöiden iloksi esinekulttuurin puolustamisesta.
Siidasta maailmalle,
ehkä myös tuotantoon
Innolla kutsuun vastanneet suunnittelijat saivat vapaasti tulkita kohdettaan. Kaikki saivat myös kutsun yhteydessä leukumestari Josef Laitin tekemän leukupuukon inspiraation lähteeksi.
"Haimme ennen kaikkea taiteellista, ja siinä sivussa hieman funktionaalistakin tulkintaa. Toisaalta esimerkiksi Louise Campbell lähestyi aihetta konseptuaalisella tasolla. Hän ei halunnut tehdä mitään leukupuukolle, sillä hänen mielestään se on valmis. Hän maalautti yhden leu´un valkoiseksi, jotta eletystä elämästä kertova ajan patina - pihka, hiki, veri, kalan suomut - korostuisi entisestään valkoisessa puukossa", Heikkilä kertoo.
Suurin osa suunnittelijoista oli Nathalie Lahdenmäen tavoin yllättävän uskollisia perinteiselle leu´ulle ja muun muassa hyväksi havaitulle seitsemän tuuman pituiselle leu´un terälle.
Töissä korostui myös minimalistinen muotokieli, joka yhdistää muutenkin leukuprojektissa mukana olevia suunnittelijoita.
Stefan Lindfors poikkesi muista ajattelemalla puukon täysin uusiksi.
"Leu´un nimikin eli Food and Forest, ruoka ja metsä, kertoo tästä. Kun on seurannut Stefanin työtä, niin minusta tuntuu, että leuku on ollut hänelle hirvittävän tärkeä teollisen muotoilun projekti. Hänen puukkonsahan on täysin teollinen", Heikkilä muistuttaa.
Heikkilän mukaan jotkut projektin aikana synnytetyt uuden sukupolven leu´ut voivat edetä jonain päivänä jopa tuotantoon asti.
"Siinä tapauksessa meidän työryhmämme voisi auttaa yhteyksien löytämisessä ja sen jälkeen suunnittelijat voisivat viedä projektia eteen omilla aikatauluillaan", sanoo professori Simo Heikkilä.