Entäs jos lähdettäisiin Tervahiihtoon?
Idealamppu syttyi oulunsalolaisen Eija-Liisa Harmaalan päässä viikko sitten. Takana oli sentään viitisensataa hiihtokilometriä tältä talvelta. Pakkasjaksolla ei paljon tullut kertymää matkamittariin.
"Vähän se tuo Kari nyrpisteli, mutta sanoi melkein heti, että lähdetään mukaan vaan. Uudet hiihtopuvut piti hankkia, kun entiset olivat jo niin kulahtaneet. Muuten varusteet olivat kunnossa", Eija-Liisa Harmaala sanoi.
Lauantaiaamun ensimmäinen homma oli sännätä katsomaan pakkasmittaria.
"Pakkanenkaan ei enää olisi ollut tekosyy jäädä lähtemättä", Eija-Liisa Harmaala naureskeli.
Harmaalat starttasivat kymmeneltä muiden vapaan lähtijöiden kanssa seitsemällekympille Tahko Pihkalan totuus mielessään: ei matka tapa, vaan vauhti.
Finlandia-hiihdon vuonna 1984 hiihtänyt Kari oli sen verran järkevä, että päätti jättää uudemmat monot kotiin rakkojen pelossa.
34 km:
Ei ongelmia
"Lähdössä oli tietysti vähän sumppua, kun kiireisimmät säntäsivät kärkeen. Mutta sujuvasti se kuitenkin meni, ja hiihtäjät olivat kohta tasaisena jonona. Olihan noita perässähiihtäjiä kuten presidentillä konsanaan. Mutta valta oli mennä ohi, ja niin monet menivätkin", Kari Harmaala sanoi puolimatkassa eli Kiekon majan huoltopisteessä 34 kilometrin kohdalla.
Urheilujuomaa, mehua, leipää, suolakurkkuja. Hiihtäjien jono soljui sulavassa sovussa huoltopöytien sivuitse. Joku otti sukset pois ja käytti voitelupalvelua hyväkseen.
Harmaalat olivat hyvävoimaisia ja hymyileviä. Vaikeuksia ei alkumatkasta ollut, mitä nyt Eija-Liisa pyllähti hankeen, kun puhelin soi.
Iloisesti hymyilevä aurinko vei pikkumurheet sivuun. Huoltopisteiden väki jaksoi myös hymyillä ja kannustaa.
50 km:
Krampit huolettivat
Puolimatkan jälkeen Eija-Liisa Harmaalan matkan jatkuminen maaliin saakka ei ollutkaan enää itsestään selvää: reidet alkoivat krampata.
"Aivan selvästi tankkaus olisi kannattanut etukäteen hoitaa paremmin: joku suolojen puute iski väsyviin lihaksiin. Huoltopisteissä neuvoivat tankkaamaan suolapitoista nestettä ja suolakurkkuja melko paljon. Kävi jo mielessä, että niinköhän loppuun asti jaksan."
Enää ei tarvinnut hiihtää pitkissä letkoissa. Jokainen oli jo oppinut oman vauhtinsa.
"Kyllä tuo Kari piti hyvää vauhtia koko ajan. Ei missään kohti tuntunut, että mennään liian kovaa."
70 km:
Kyllä kannatti!
Kari ja Eija-Liisa Harmaala luistelivat maaliin klo 16.15.
Urakkaan oli mennyt kuusi tuntia ja vartti, eikä 70 kilometriä ollut kummallekaan ylivoimainen matka.
Kättely kiitokseksi hyvästä hiihtokaveruudeta - ja halaus päälle.
"Loistavat järjestelyt. Huoltopisteet olivat sopivissa paikoissa, ladut hyvässä kunnossa. Ainoa miinus tulee paikasta, jossa 70 ja 40 kilometrin lenkit yhtyivät eli noin 20 kilometriä ennen maalia: opasteet olivat niin puutteelliset, että moni hiihti harhaan", Kari Harmaala sanoi.
Eija-Liisa Harmaala oli tyytyväinen itseensä: tämä oli hänen kaikkien aikojen pisin hiihtonsa. 50 kilometrin Eliaksen hiihto oli tullut joskus Kajaanissa hiihdetyksi.
"Hienosti meni. Krampitkaan eivät enää loppumatkasta vaivanneet. Kaipa lihakset pystyivät sen verran suolaa imemään itseensä. Upea juttu tämä oli", rouva Harmaala iloitsi.
Erityisen hienoja maisemia ei matkan varrelta jäänyt mieleen.
"Tasamaatahan tämä oli. Yksi ainoa mäki - sekin vastamäki", Kari Harmaala veisteli.
Hyvin ansaittu sauna ja kunnon ruokailu odottivat. Ensi vuonna uudelleen?
"No ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Mikä ettei?"