Rovaniemen mlk Sotien jälkeen vuonna 1945 Perunkajärven kylälle tuotiin ensimmäinen lentopallo. Vuonna 2003 Perungan Pojat pelaa toistamiseen lentopallon Suomen mestaruudesta.
Pallo on lentoradansa aikana muuttunut paljon kyvyemmäksi ja muodokkaammaksi. Itse lentorataa voisi äkkipäätään sanoa käsittämättömäksi, koska se on pitkän kaarensa jälkeen todellakin putoamassa aivan takarajalle.
Vuosien 1945 ja 2003 välissä on kuitenkin täytynyt tapahtua jotain muutakin.
1947 perustetaan Perunkajärven Pojat ry, josta tulee maineikkaan Ounasvaaran Hiihtoseuran alajaosto, pieni maalaisserkku. Kylässä on tuolloin 164 asukasta; neljä vuotta myöhemmin asukasmäärä käy korkeimmalla, kun Perunkajärvellä asuu 180 ihmistä.
1954 Perunka osallistuu ensimmäisen kerran lentopallon pitäjänmestaruusturnaukseen.
"Emme saaneet ensimmäisellä kerralla monta pistettä. Seuraavana vuonna voitimme maalaiskunnan mestaruuden", perunkalainen Tarmo Tapio muistaa.
Seura itsenäistyy vuosikymmenen päästä pitäjänmestaruudesta. Ensimmäinen televisio kylälle on tullut vuotta aikaisemmin, 1964.
Maailma ei kuitenkaan näyttäydy värikuvana. Asukasmäärä putoaa kohti sataa, ja lapset joutuvat lähtemään vuodesta 1969 alkaen kouluun muualle kuin kotikylään. Viimeinen kauppakin menee kiinni 1970.
Kylä saa sähköt vuonna 1974, mutta lentopalloharrastus ja koko seura on hiipumassa. Kaudella 1990-1991 seura aloittaa uudestaan. Tällä kertaa Tarmo Tapion veljen Oiva Tapion johdolla kuutossarjasta. Tarmo on kahdeksanpäisen veljeskatraan toiseksi vanhin, Oiva nuorin poika.
Valtakunnallisesti
tunnettu
Vuonna 2003 Tarmo Tapio on jälleen kerran talkoolaisena Lapin liikuntakeskuksessa, kun Perungan Pojat pelaa Suomen mestaruudesta. Ehkä taas joku nuori ihminen käy kättelemässä Tapion.
"Minun isäni on kotoisin Perunkajärveltä", nuorukainen saattaa kertoa.
Vuonna 2003 Perunkajärvi ja Perungan Pojat on tunnetumpi kuin koskaan, vaikka kirjoilla olevia asukkaita on enää 80. Niistäkin osa on mökkiläisiä. Talot ovat kuin ripoteltuina järven ympärillä. Talo siellä, talo tuolla metsän siimeksessä.
Mikä muu vastaavan kokoinen kylä ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen yhtä usein?
Valtakunnallinen uutiset yltävät toki Perunkaan asti: postiauto tekee uskollisesti kierroksensa.
"Postin tuovat, mutta myymäläauto kävi viimeksi... olisiko ollut 90-luvun alussa", koulurakennuksen, nykyisen leirikeskuksen omistava Aarne Haakila hymähtää.
Koulurakennuksen pihalla Artsi-niminen koira kantaa palloa leukojensa välissä.
"Artsi syntyi silloin, kun Arsi Harju pukkasi olympiakultaa", Haakila selvittää koiran nimen historiaa.
Vanha koulu on perunkalaisten kokoontumispaikka. Haakila asuu koulun yläkerrassa, ja antaa kyläläisten käyttää alakertaa.
"Ja aika usein yläkertaakin", Tapio naurahtaa.
Koulurakennuksen alakerrassa on liikuntasali, kolme metriä korkea, kahdeksan pitkä ja kuusi leveä. Verkon vieressä, keskellä sivuseinää on sodassa kaatuneiden kyläläisten muistotaulu.
"Tässä ei Juvosenkaan passi voisi nousta kovin korkealle."
Tapio ja Haakila kertovat, että "pojat käyvät pelaamassa tässä salissa kolme kertaa viikossa".
Pojilla tarkoitetaan hieman iäkkäämpiä poikia, ei Perungan Poikien SM-liigamiehistöä. Toki liigamiehistökin on kylällä vieraillut, vaikka yhtään perunkajärveläistä joukkueessa ei olekaan. Pelaajat ovat pitäneet kylällä kauden aloituspalavereita, saunoneet, käyneet kelkkasafarilla ja olleet harjoitusleirillä.
Eli pelaajat ovat käyneet seuran sydämessä.
Lentopallo
kuin sää
Tapiolla on vähitellen jo kiire talkoohommiin. Kanttiiniin ollaan jo viemässä tavaraa, vaikka finaaliotteluun on vielä reilusti aikaa. Lentopallo on kyläläisten keskuudessa samanlainen puheenaihe kuin jossain muualla on sää.
"Ei kai sitä paljon muuta tehdäkään. Kun tyttären perhe oli Malesiassa, niin jokaisesta ottelusta piti lähettää tiedot. Lentopallo on nostanut tätä kylää ylöspäin."
Muualla voi mukavasti kertoa olevansa Perungasta kotoisin.
"Jaa siitä lentopallopitäjästä", vastataan kuulemma usein.
Aikoinaan "jokaisessa talossa oli kymmenkunta penskaa". Nyt lapsia on laskujen mukaan kahdeksan. Pelaajien suhteen ei jatkossakaan kannata laskea oman kylän varaan.
Tapio ei pidä väitteistä, jonka mukaan Perungan Pojat on vain kosmeettisesti perunkalainen seura. Pelaajat ovat ehkä muualta, lähinnä ympäri Pohjois-Suomea, mutta talkooväki ja organisaatio on kylästä lähtöisin.
"Seura on täysin täältä ja sitä pitää painottaa. Olemme siitä ylpeitä, mutta emme leuhkoja."