Nykyajan lentomatkailija törmää tahtomattaan outoihin käytäntöihin ja sääntöihin, joiden taustalla täytyy olla ns. korkeampaa ajattelua, koska muuten niitä on vaikea tavallisen ihmisen ymmärtää.
EU:n alueella ongelmat ovat vielä suhteellisen pieniä, mutta kun soppaan sotketaan yksikin EU:n ulkopuolinen maa, matkailija saa varautua sääntöihin, joiden mielekkyyden voi asettaa kyseenalaiseksi, olkoonkin, että ne tehdään turvallisuuden maksimoimisen nimissä.
1970-luvulle saakka lentomatkustamisessa oli tyyliä. Matkat olivat harvassa ja lentomatkustaja tunsi olevansa erikoisasemassa. Mutta jo 1960-luvun viimeisinä vuosina alkoi kehitys kohti "nykyaikaa".
Lentokonekaappauksilla palestiinalaiset halusivat saada huomiota omalle asialleen, ja 1970-luvun mittaan kaappauksista tuli suoranainen muotivillitys. Huomiota haettiin vähän sille sun tälle oikeaksi koetulle asialle.
Mitä on saatu oikeastaan aikaan? Täysin uusi ja alati kasvava turvatarkastajien ammattikunta sekä tuhoton määrä tavallisten ihmisten elämää vaikeuttavia sääntöjä ja turvatarkastuksia, joiden toimivuuden ja jopa älykkyyden voi kyseenalaistaa.
Otetaanpa esimerkki. Kuinka monta turvatarkastusta käy läpi, jos matkustaa Istanbulista Riian kautta Ouluun?
Vastaus: peräti kolme.
Ensimmäinen turvatarkastus on Istanbulin lentokentälle saavuttaessa. Toinen, juuri ennen koneeseen nousemista ja kolmas, kun kone laskeutui Riikaan EU:n alueelle.
Tarkastus on välttämätön, koska konehan oli lähtenyt EU:n ulkopuolelta eikä Turkki ole mukana edes Schengenin sopimuksessa.
Mahtaa siinä jokainen kolmeen kertaan tarkastukseen joutunut matkustaja tuntea olonsa turvalliseksi. Vai olisiko mahdollista, että päällimmäinen tunne on jokin muu, esimerkiksi kauniisti sanottuna turhautuminen.
Samalla käydään läpi ihmeellinen prosessi, jossa lentokentältä ostettu vesipullo muuttuu vaaralliseksi. Ensimmäiselle lennolle sen voi ottaa mukaan. Mutta kun laskeudutaan Riikaan, paikallisen turvatarkastuksen mukaan se onkin yli sadan millilitran suuruisena ehdottomasti takavarikoitava.
Sääntö koskisi myös esimerkiksi lentokentältä ostettua viinipulloa. Riikaan sen voi viedä, mutta jatkolennolle ei. Ei vaikka se olisi pakattu sinetöityyn muovipussiin, koska Turkki ei ole EU:n eikä Schengenin sopimuksen piirissä.
Eli pelkkä sopimus lisää turvallisuutta heti ilmeisesti vähintään kolmanteen potenssiin.
Toki pullon voi viedä myös kotiin. Mutta se edellyttää, että pistäytyy ensin Latvian puolella, tsekkaa itsensä uudelleen jatkolennolle ja panee viinipullonsa ruumaan menevään matkatavaraan.
Näin pullon sisältö muuttuu ilmeisesti taas vaarattomaksi ja jää alttiiksi ainoastaan kenttätyöntekijöiden ronskille tavalle käsitellä matkalaukkuja.
Ja luonnollisesti voit sen jälkeen ostaa Riian lentoasemalta vaikka konjakkipullon ja kuljettaa sen eteenpäin käsimatkatavaroissa.
Ihan vaan kysyn, jos joku vaikka vastaisi, mitä järkeä tässä käytännössä on.
Aikaa ensimmäisistä lentokonekaappauksista on kulunut nyt yli 40 vuotta. Palestiinan valtiota ei ole vieläkään, mutta maailman lentokentiltä löytyvät matkustajien kivat turvakaverit. Epäilenkin, että useat kansalaiset aina lentokenttien turvatarkastusjonossa seisoessaan ajattelevat "hyvin lämpimästi" näitä vapaustaistelijoita.
Mutta voihan olla niinkin, että muutama ensimmäisten kaapparien jälkeläisistä on saanut työtä turvatarkastajina. Jos näin on, he lienevät niitä harvoja palestiinalaisia, jotka ovat hyötyneet tästä mielettömästä luvusta ihmiskunnan historiassa.