Eurooppa ei ole viime vuosina paljon uusia teollisia ylpeyden aiheita tuottanut. Osa entisistä vahvoista aloista kuten autoteollisuus on jatkanut eteenpäin miten kuten, mutta monella alalla uudet maailmanmerkit ovat tavanneet tulla Aasiasta tai Yhdysvalloista.
Näkyviä poikkeuksia on ollut kaksi: suomalainen Nokia ja monikansallinen eurooppalainen Airbus. Nokia on pystynyt nousemaan oman alansa markkinajohtajaksi ja myös pysymään sellaisena. Lentokonevalmistaja Airbusin kehitys on ollut toisenlainen. Yhtiön ajautuminen pahoihin vaikeuksiin on merkki koko Euroopan teollisen kilpailukyvyn ongelmista.
Ei ole kauan siitä, kun Airbusia täydestä syystä ylistettiin menestystarinana. Eurooppalainen lentokonevalmistaja oli pystynyt nousemaan amerikkalaisten rinnalle ja jopa ohittamaan heidät. Yhdysvaltain lentokoneteollisuudesta siviilipuolella olivat karsiutuneet kaikki muut paitsi Boeing, joka näytti syöttävän markkinoille vanhentuvia malleja, eivätkä ne tietenkään innostaneet asiakkaita.
Airbusin tehtaat puolestaan pullistelivat tilauksia, etenkin A300-sarjan keskipitkän matkan koneiden menestyksen takia. Ne muodostavat myös Finnairin Euroopan liikenteen rungon.
Nyt osat ovat hetkessä kääntyneet. Boeingin tilauskirjat ovat täynnä pitkälle tulevaisuuteen. Airbus puolestaan joutuu kertomaan hupeneville asiakkailleen jatkuvista viivästyksistä. Kilpailu mannertenvälisen liikenteen uudesta kalustosta on heilahtanut rajusti amerikkalaisten hyväksi, eikä Airbus voi syyttää kuin itseään. Se arvioi markkinat aivan väärin samaan aikaan kun koetti haukata liian suuren palan.
Vaikeuksien perussyy on uusi superjumbo A380, kaikkien aikojen suurin matkustajakone, jonka piti mullistaa lentoliikenne mutta joka onkin murskata koko yhtiön. Toimitukset ovat viivästyneet jatkuvasti, osa asiakkaista alkaa jo karata Boeingin syliin.
Samaan aikaan joutui Finnairinkin tilaama pienempi laajarunkokone A350 uudelleen piirustuspöydälle, koska Boeingin uusi vastaava malli on ollut lentoyhtiöille paljon houkuttelevampi. A350 viivästyy, mutta pahinta on, ettei Airbusilta välttämättä löydy sen paremmin henkistä kuin aineellista kapasiteettia kahden konetyypin suunnitteluun uudelleen yhtä aikaa.
Jokainen superjumbo vaatii 500 kilometriä sähköjohdotusta. Koneen kehitystyö ja valmistus on hajautettu Toulouseen ja Hampuriin, mutta lopputuloksesta tuli yksinkertaisesti liian monimutkainen Airbusin insinööreille.
Vaikeuksien perussyyt ovat silti enemmän poliittisia ja taloudellisia. Airbus ei ole normaali liikeyritys. Mukana on paljon valtiollista ylpeyttä, ja mikä pahinta, monen valtion ylpeyttä. Tuotantolaitoksia on 16 eri paikassa neljässä maassa. Taustalla oleva ilmailu-, puolustus- ja avaruusalan yhtiö EADS on monen eri intressin palapeli. Ranskan valtio on suurin omistaja, mutta nyt myös Venäjä on ostanut itselleen osuuden siitä.
Finnairin tilaama A350 ei Airbusille olisi ylivoimainen tehtäväksi. Superjumbo sen sijaan voi repiä paljon palasiksi. Tappiot ovat rajuja, säästöpaineet suuria ja liikkeet vaikeita, sillä pelissä on valtioiden ylpeyttä, aluepolitiikkaa ja kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Euroopan menestystarinasta on näin tullut malliesimerkki Euroopan vaikeuksista: EADS:n sisäinen rakenne johtaa helpommin vääriin kuin oikeisiin päätöksiin.