Kaksi Oulun lentoasemalla työskennellyttä miestä on voittanut entistä työnantajaansa vastaan nostamansa kanteen.
Kaksikko työskenteli RTG Ground Handling Oy:n ja sen edeltäjäyritysten palveluksessa kuormaajina. Toisen työsuhde alkoi vuonna 1989, toisen vuonna 1995. Tilanne muuttui, kun RTG Ground Handling purki heidän työsopimuksensa 24.11.2008.
Syy oli se, että Finavia oli evännyt työntekijöiltä heidän käyttäytymisensä vuoksi kulkuluvan ja henkilökortin, joita lentokentällä työskentely edellyttää. Niitä ilman ei voi työskennellä lentoaseman turva-aidan sisäpuolella.
Kulkulupien epäämistä käsiteltiin sittemmin sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Menettely todettiin perusteettomaksi.
Kaksikko nosti työsuhteensa purkamisesta kanteen Oulun käräjäoikeuteen. Oulun käräjäoikeus päätti perjantaina, että RTG Ground Handling purki työsuhteet ilman työsopimuslain mukaista erittäin painavaa tai edes asiallista ja painavaa syytä. Se katsoi, että menettely johti kaksikon perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamiseen.
Oikeus määräsi yhtiön maksaan entisille työntekijöilleen korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä yhteensä noin 138 000 euroa. Lisäksi se joutuu pulittamaan työttömyysvakuutusrahastolle rahaston miehille aiemmin maksamat noin 8 300 euroa ja 4 700 euroa. Yritysmaksaa myös kantelijoiden noin 11 000 oikeudenkäyntikulut.
RTG Ground Handling Oy:n omistaa nykyisin Finavia.