Helsinki–Vantaan lentoaseman tullille lahjoitettiin keskiviikkona huumekoiraksi koulutettava labradorinnoutajan pentu.
Pieni, musta urospentu aloitti tiensä huumekoiraksi, kun viisi Helsinki–Vantaan lentoasemalla toimivaa kansainvälisistä kuljetuksista vastaavaa yritystä luovutti pennun sen tulevalle ohjaajalle, tullivartija Mika Niemenmaalle.
Koiranpentu pääsee tärkeisiin tehtäviin, koska oikein koulutettu koira on yksi tehokkaimmista keinoista huumekaupan torjunnassa. Koira paljastaa huumeet nopeasti ja luotettavasti.
Huumeiden salakuljetus ja käyttö ovat viime vuosina lisääntyneet Suomessa reilusti. Viime vuonna tulli paljasti Helsinki–Vantaan lentoasemalla kaikkiaan 300 huumerikosta. Määrä on kaksinkertainen vuoteen 1999 verrattuna.
Huumekoiran koulutus ja ylläpito on kuitenkin kallista. Pitkäniemen mukaan tullin yrityksiltä ja yhteisöiltä saamat lahjoitukset ovat sen vuoksi tärkeitä.
Tullihallituksen käyttöön huumekoiraksi koulutettavan pennun lahjoittivat DHL, Finnair, Globe Ground, Suomen Posti ja TNT.
Koiranpennun koulutus alkaa, kun se saavuttaa kahdeksan kuukauden iän. Huumekoiran koulutus ja harjoittelu kestää noin vuoden. Hauva pääsee uusiin työtehtäviin jo ensi kesänä. Silloin lentoaseman tullissa työskentelee yhteensä neljä huumekoiraa.
Huumekoira ahkeroi työssään noin kahdeksan vuoden ajan. Tullin käytössä on tällä hetkellä yhteensä 35 huumekoiraa. Suurin osa tullin huumekoirista on rodultaan labradorinnoutajia.