Ajatus lennosta Tallinnaan saman yhtiön aivan samanlaisella helikopterilla kuin keskiviikkona mereen syöksynyt turmakone, tuntuu aluksi karmaisevalta. Kylmiä väreitä menee väkisinkin silloin, kun suuren helikopterin väkevät roottorit nostavat sen ilmaan ja kone kaartaa synkän harmaan meren yläpuolelle.
Helsinkiläinen Sakari Petäjäaho lähtee samalle lennolle Nils Suomalaisen ja forssalaisen Jarmo Rokkasen kanssa. He ovat varanneet työmatkan Tallinnaan jo kaksi kuukautta sitten ja ainoa huoli aamulla oli, lentääkö kone vai ei. Petäjäaho toki sanoo, että keskiviikon 14 uhria vaatinut onnettomuus oli järkyttävä, samoin uhrien sekä heidän omaistensa asema.
"Ihan turvallisin mielin lähdetään. Ammattimiehet lentävät. Ei niitä helikoptereita joka päivä putoa", Petäjäaho vakuuttaa.
Itse lennolla Petäjäaho sanoo, ettei hänestä tunnu sen kummallisemmalta kuin aikaisemminkaan, illalla on hänen mielestään kuitenkin mukavampi lentää, kun molemmat reitin päät, Tallinna ja Helsinki näkyvät. Ennen lähtöä mieskolmikkoa naurattaa se, että he pääsevät sekä television että sanomalehtienkin haastateltaviksi.
Copterline Oy:n pienessä terminaalissa käy huiske, sillä televisioiden kameraryhmät ovat olleet kuvaamassa edellisen vuoron lähtöä. He odottavat myös koneen paluuta takaisin Tallinnasta. Lehdistöä auttaa yhtiön viestintäkonsultti Arto Tenhunen, jonka sukujuuret ovat Pudasjärvellä.
Aamun vuorot on lennetty normaalisti, vain klo 11.10. aikataulun mukaan lähtevää vuoroa ei lennetty. Klo 12.00 lähtenyt vuoro on täynnä, mukana helikopterin valmistaneen amerikkalaisen Sikorsky Aircraft Corporationin edustaja, joka ei halunnut kommentoida onnettomuutta tiedotusvälineille.
Toimitusjohtaja
lensi itse
Odotustilassa on tarjolla virvokkeita, kahvia ja pientä purtavaa. Ison taulutelevision screenillä yhtiön helikopteri laskeutuu; kamera zoomaa pellavapäiseen poikaan, joka hymyilee kopterin ikkunasta ja nostaa peukalonsa pystyyn onnentoivotuksen merkiksi. Ehkä sitä tarvitaankin.
Helikopteri laskeutuu ja odotustilaan astuu Copterline Oy:n toimitusjohtaja Kari Ljungberg. Hän lentää perämiehensä kanssa myös meidät Tallinnaan. Selkeät ja ytimekkäät turvaohjeet näytetään televisioscreeniltä, Tallinnan päässä ne tulevat suomen ohella eestiksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Matkustajat astuvat kopterin sisään boarding-passien värien järjestyksessä, neljä paikkaa kolmessa rivissä; eturivi ensin, sitten takimmainen ja viimeksi keskimmäinen rivi. Meitä on yhteensä yhdeksän.
Lennämme luultavasti 300 metrissä. Matka hyiseltä näyttävään, vaahtopäitä vilkuttavaan harmaaseen mereen on lyhyt; ajattelen edellisenä päivänä pudonnutta konetta. Heillä on ollut ehkä kaksi, kolme sekuntia aikaa, ennen kuin helikopteri on iskeytynyt veteen.
Juuri sillä hetkellä ajatus turvavideon pelastusliiveistä tuntuu naurettavalta.
Helikopteria ohjaavasta Ljungbergistä ei näy kuin niska. On vaikea kuvitella, mitä hänen mielessään liikkuu, kun lähestymme Viron rannikkoa. Naissaari ja turmapaikka näkyvät selvästi ikkunoista, samoin Suomen merivartioston alus sekä pienempi alus, mahdollisesti myös sukeltajia varten asetetut poijut.
Paluumatka on helpompi ja jännitys lievempi. Matkustajia on lisäksemme kaksi. Ljungbergin kertoi lyhyesti saapumisestamme Tallinnaan.
Palatessa kapteeni kertoo matkakorkeutemme olevan 300 metriä, nopeutemme 330 kilometriä tunnissa ja matka-aikamme Helsinkiin 16 minuuttia. Vielä kuusi minuuttia ja helikopteri laskeutuu turvallisesti Hernesaaren terminaaliin.