Oululaisen perimätiedon mukaan Letkunpuisto, nykyinen Otto Karhin puisto, sai hauskan kutsumanimensä siitä, että viereisessä VPK:n talon tornissa kuivateltiin aikanaan palokunnan letkuja. Tosin VPK:n rakennuksen toisessa kerroksessa oli 1950-luvulla myös Oulun kovin tanssipaikka, jonka nimi oli Letkunvintti.
Nykyisen Piccolo-grillin jonoissa sanotaan varsinkin yöaikana sattuvan ja tapahtuvan monenlaista, mutta pienet tappelunpoikaset eivät vanhempien oululaisten muistitietojen mukaa olleet ennenkään alueella tuntemattomia.
VPK:n talo rakennettiin tuolloin Appelgrenin plaaniksi kutsutun alueen laidalle 1910-luvulla. Alueen viralliseksi nimeksi annettiin VPK:n talon myötä Palokunnanpuisto, joka kansan suussa kääntyi tietenkin letkeäksi Letkunpuistoksi.
Kutsumanimi on pitänyt pintansa nykypäivään saakka huolimatta puiston virallisista nimityksistä.
Alun perin
tulvaniitty
Oulun kaupunkirakentamisen historiaa tunteva arkkitehti Kaarina Niskala kertoo, että puistossa oli 1800-luvulla kaunis ja romanttinen lemunaatikoppero, jossa ihmiset saivat katoksen alla nautiskella metsämarjoista valmistettua lemunaatia.
Lemunaatikoppero oli kahdeksankulmainen koristeellinen huvimajaa muistuttava rakennus, joka rakennettiin sinne 1890-luvulla.
Koppero purettiin vasta sotien jälkeen pois uuden rakennuksen tieltä. Lemunaatikoppero sijaitsi nykyistä Osuuspankkia vastapäätä.
"Alun alkaen puistoalue eli plaani oli viljelymaata, tulvaniittyä. Kaupunki omisti koko ojan varren ja kesän lopulla alueen heinä huutokaupattiin. Parhaan tarjouksen tehnyt sai käydä niittämässä heinät karjalleen", Niskala kertoo.
Kaupunginojan varteen alettiin istuttaa puita vuoden 1822 kaupunkipalon jälkeen . Ensimmäinen kävelypuisto rakennettiin 1860-luvulla.
"Mikään huvikeskus alue ei ole ollut koskaan, pikemminkin siltansa vuoksi läpikulkupaikka, mutta tietysti siellä olevan kioskin vuoksi asiakkaat viivähtivät alueella hieman pitempään", Niskala kertoo.
Palokunnanpuisto eli Letkunpuisto muutettiin1960-luvulla Otto Karhin puistoksi.
Otto Karhi oli oululainen osuuskauppamies, joka vaikutti vuosikymmeniä kaupunginvaltuustossa, myös valtuuston puheenjohtajana.