Muusikko, taiteilija Jarkko Martikainen, 37, sanoo olevansa maaton mies. "Tai enhän minä oikeastaan maaton ole, kyllä minä Suomesta pidän", hän kuitenkin korjaa, jotta ei puhuisi sivu suunsa.
Hän on asunut lukuisissa kaupungeissa ympäri Suomea, myös Oulussa ja Kajaanissa, mutta viime vuodet Riihimäellä. Eikä hän ole tosiaankaan mistään kotoisin, sillä maa jossa hän syntyi, eli DDR, on poistettu maailmankartalta.
Samaa poikkitaiteellisuutta ja syvyyttä on miehessä itsessäänkin. "Pidän joutenolosta ja ajattelusta, mutta se ei riitä. Minun on aika ajoin määriteltävä itseni tekemisen kautta, olisi se sitten laulun tekemistä tai kirjoittamista. Tekisin jotain tämmöistä, vaikkei siitä minulle maksettaisikaan", hän pohtii.
"Kun on vain tämä yksi elämä, niin on käytettävä aikansa siten, ettei myöhemmin kaduta. Mistäs minä tiedän, milloin aikani loppuu", mies kyselee lähinnä itsekseen.
"Mutta tärkeintä tässä elämässä on sietää ensin oma tilanteensa. Sen jälkee tulevat rakkaus, toveruus ja työasiat. Itsemääräämisoikeuden illuusio on myös elintärkeää", tämä monilahjakkuus luettelee.
Viime aikaiset Jokelan koulun tapahtumat ovat saaneet myös Martikaisen mietteliääksi.
"Jos en olisi tapahtumista kiinnostunut, olisin myötäelämiseen kyvytön aasi tai suorastaan idiootti. Kuten Erno Paasilinna aikoinaan kyseli, että kuinka voimme herättää kaikki nukkuvat keskuudessamme. Ei minullakaan ole siihen muita keinoja, kun tehdä sitä, mitä olen aikaisemminkin tehnyt. Eli yritän herättää keskustelua ja kysyä tyhmiä kysymyksiä."
"Traagisen tapahtuman perustat on helppo ymmärtää. Maailma on vaan mennyt menojaan ja yhteiskunnassa on tehty uudistuksia, joiden summana tällaista tapahtuu."
"Samoin on karua huomata, että terveydenhoitoa koskeva lakiuudistus viestittää hoitajille, että te voitte yrittää kertoa mielipiteenne, mutta käytännössä sidomme kätenne ja tukimme suunne. Tyytykää siihen!"
"Jos tämä tällaisena jatkuu ja saan elää vanhaksi, niin kuulun niihin, jotka saavat rauhassa paskoa yksinäisyydessä housuunsa. Mitä keinoksi: osta ase ja käytä sitä itseesi. On lohdutonta ajatella, että minäkin maksan kohtuullisesti veroa, mutta mitään ei tapahdu."
"Toisaalta en osaa vaipua loputtomaan synkkyyteen, toivoa on!"
Oman päänsä Martikainen pitää kasassa tekemällä omia juttujaan, omaa taidettaan.
"Ja nauru auttaa aina, olihan keskitysleireilläkin huumoria! Se helpottaa oloa, ainakin hetkellisesti", hän myhäilee.
Tällä hetkellä tasan 20 vuotta yhdessä ollut YUP-yhtye on jälleen tekemässä seuraavaa levyä, joka pitäisi olla kaupoissa ennen kesää. Ja myös Jarkko Martikainen on aktivoitunut kirjallisesti.
"Olen kirjoittanut raivokkaasti runoja. Kokoelman julkaiseminen piakkoin näyttää hyvältä."
"Olin tekemässä romaania, kunnes huomasin, ettei siitä tule tarpeeksi hyvä, joten jätin sen kesken. Aikaisemmin olin varma, etten koskaan tule kirjoittamaan runoja, mutta sieltä ne nyt näyttävät syntyvän."
Martikaisen esikuva ei ole yhtään enempää eikä vähempää kuin Eino Leino.
"Parempaa kirjoittajaa en löydä. Hän oli tuottelias ja kyllin simppeli, ja paljon muuta."
"Nykyrunoudessa on ollut paljon sellaista, että on aiheellista kysyä, kenelle se on kirjoitettu. Itselleen voi kirjoittaa vaikka tuhat sivua vuodessa, mutta kuinka iso osa on siitä julkaisukelpoista ja mikä puhuttelee muitakin. Sitä sopii kysyä, myös itseltään."
Jarkko Martikainen 15. marraskuuta Oulussa, 45 special, 16. marraskuuta Rovaniemellä, Irish times ja 17. marraskuuta Kemissä, Bar Koodi.