LEL Työeläkekassa maksoi viime vuonna eläkkeitä ja kuntoutusrahaa yhteensä 670 miljoonaa euroa eli viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eläkkeensaajien määrä väheni hieman edellisvuodesta ja oli vuoden lopussa 150 292. LEL-vakuutettujen määrä kasvoi viime vuonna kymmenellä tuhannella ja nousi 170 000 henkilöön
Vastuunjakokorvauksia LEL sai yhteisesti kustannettavista eläkkeistä 261 miljoonaa euroa. Lyhytaikaisista työsuhteista maksetut eläkevakuutusmaksut kasvoivat viime vuonna viisi prosenttia suuremmiksi kuin vuotta aiemmin ja nousivat 444 miljoonaan euroon. Kassaan kertyi kuusi prosenttia koko yksityisen eläkejärjestelmän maksutulosta.
- Maksutuottojen kasvu johtui pääosin rakennusalan suotuisasta kehityksestä alkuvuonna, kertoi toimitusjohtaja Lauri Koivusalo keskiviikkona. Loppuvuodesta kasvu LEL-aloilla hidastui.