Lei­pä­juus­to­ja kol­man­nes­sa pol­ves­sa

Niemitalon juustolan toiminta alkoi 1976, jolloin Esteri Niemitalo alkoi toimittaa pudasjärveläisiä leipäjuustoja Oulun kauppahalliin.

Niemitalon juustolan toiminta alkoi 1976, jolloin Esteri Niemitalo alkoi toimittaa pudasjärveläisiä leipäjuustoja Oulun kauppahalliin.

Kollajanniemeltä alkanut valmistus siirtyi 1985 Ouluntien varteen, jossa yritys yhä toimii.

Juustojen valmistus jatkuu nyt jo kolmannessa polvessa. Yrittäjä Pekka Niemitalo siirsi myymälän ja kahvion poikiensa Aki, 35, ja Antti ,30, Niemitalon perustaman yhtiön hoidettavaksi marraskuussa 2 008.

Pekka Niemitalo pyörittää vielä juustolaa, mutta se on myös jäämässä kahdelle nuorelle parille. Akin ja Antin vaimot ovat myös työssä perheyhtiössä.

Aki Niemitalo ehti olla muualla viisi vuotta ja kauppiaana kolme vuotta Keski-Pohjanmaalla.

"Oli mukava palata kotiin", hän sanoo.

Uusilla yrittäjillä on halu kehittää ja kasvattaa yritystä. Ensimmäiseksi juustolan kahviota järjesteltiin uudelleen antamalla tilaa päivittäistavaroille.

Aki Niemitalo on huolissaan haja-alueiden palveluista. Siksi juustolaan avatun kyläkaupan lisäksi palveluita ollaan nostamassa rattaille.

"Kauppa-autot vähenevät. Aloitamme kotiinkuljetuksen, että ihmisillä olisi mahdollisuus asua sivukylillä", hän perustelee.

Niemitalon juustola on keskittynyt tähän saakka leipäjuuston valmistukseen. Nuori polvi sijoittaa myös uusien tuotteiden kehittelyyn, koska juustolassa on kapasiteettia vapaana.

Tuotantopäällikkö Antti Niemitalo korostaa, että mahdollisesti valmistukseen otettavilla uusilla tuotteilla on selkeä lähtökohta: niiden oltava arvokkaita perinneruokia, kuten leipäjuustokin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä