Keskiverto aikuinen ihminen on oppinut monenlaista, aika paljon hyödyllistä ja elämänlaatua parantavaakin. Mutta syömään hän ei kuulemma ole oppinut.
Milloin ja miksi syömisestä tehtiin niin monimutkaista? Kuka teki, kuka siitä hyötyy? Noita kysymyksiä miettii, kun joutuu lukemaan ja kuulemaan loputonta keskustelua arkipäiväisestä perustoiminnasta, ravinnon tarpeen tyydyttämisestä.
Syömishäiriöliitto SYLI kertoo nettisivuillaan, milloin on syytä hakea apua.
"Jaotteletko ruoan kiellettyihin ja sallittuihin? Onko sinulla ruokaohjelma, jota noudatat? Leimaako suhdettasi ruokaan syyllisyys, ahdistus ja pelko?"
Noiden kriteerien mukaan joka toinen kanssaihminen tuntuu olevan terapian ja vertaistuen tarpeessa.
Syöminen ei ole enää vain syömistä. Ruokavalintoihimme liittyy arvolatauksia. Omia valintoja pitää osata puolustaa ja perustella. On syötävä tiedostaen.
Jos haluaa perehtyä itselleen parhaiten sopivaan ravintoon, eksyy ruokatiedon ja -väittämien loputtomalle suolle.
Eri ravintoleirien kannattajat huutavat kilpaa julistuksiaan, vääräuskoisten kovaa kohtaloa ja vielä kovempaa vatsaa surkutellaan.
Jos vain yrität syödä monipuolista, maukasta ruokaa tarpeeksi vaan ei liikaa, teet kuitenkin jonkun ravintosaarnaajan mukaan kehollesi ja sielullesi suuren vahingon.
Leipomot laittavat väkeä pihalle, kun kansa innostui karppaamaan. Voipula leviää pian Ruotsista Suomeen.
Äidit peittävät lastensa silmät kulkiessaan ranskanleipähyllyn ohi. Vaaleista jauhoista puhutaan kuiskaten, pullat sujautetaan piilossa paperipussiin.
Eikä kenenkään vatsa kerta kaikkiaan voi toimia ilman tietynlaista jukurttia, sen tajuaa massiivisen mainoskampanjan ansiosta jo lapsikin.
Jos kuitenkin löydät itsellesi sopivan, ravitsemusopillisesti tasapainoisen ja ehkä jopa maittavan ruokavalion, on syömissielunrauhasi vieläkin kaukana.
Mistä ruoka on kotoisin, millaiset ovat sen tuotanto-olosuhteet, onko se eettistä ja ekologisesti kestävää? Noihin kun etsit luotettavat vastaukset, voi päästä nälkä yllättämään.
Kaikki edellä mainittu muuttuu ärsyttävästä irvokkaaksi, kun annamme kertoa itsellemme, että tuhat miljoonaa eli miljardi ihmistä kärsii nälästä.
Miljardin verran on maailmassa myös ylipainosta kärsiviä. Teollisuusmaissa jopa kolmasosa ruoasta päätyy roskiin.
Ruokamellakoiden ennustetaan muuttuvan yhä verisimmiksi ja leviävän uusille alueille. Ravinnosta ja vedestä on tullut merkittävä turvallisuuspoliittinen kysymys.
Pelastamme maailmaa tankkaamalla autoihimme ruoasta valmistettua polttoainetta. Se, että biopolttoaineiden lisääntyvä käyttö lisää nälänhätää ei vie autoilevan, tiedostavan ruokailijan yöunia.
Kuluttajat kannattaa pitää epätietoisina ja syyllisyyttä tuntevina. Yhä uusien ruokauskontojen keksiminen on suurta bisnestä, jonka kasvulle ei loppua näy.
Ihmelaihdutusaineille ja lehtien kahdessa viikossa rantakuntoon -jutuille naureskellaan, mutta kovasti ne monia kiinnostavat. Ei noita ilmoituksia ja tarinoita muuten vuodesta toiseen julkaistaisi.
Surkeaksi menee, jos kalakukostaan ja poronkäristyksestään ei voi nauttia ruokauskovaisten herätysiskujen muuttuessa yhä äänekkäämmiksi.
Ravintoasiantuntijoilla on harvoin puhtaat kokojyväjauhot pussissaan. Kun sellainen on saanut jonkin verran julkisuutta ruokajulistuksillaan, onkin pian aika kirjoittaa aiheesta kirja ja tuoda markkinoille oma ravintolisätuotemerkki.
Tietämättömälle limpunjyrsijälle ei jää kuin yksi taho, jota kuunnella: oma keho. Hyvä niin.