Rusin veljesten vakoilututkimusten suurin epäonnistuminen oli Alpo Rusin nimen vuotaminen julkisuuteen. Sen jälkeen tapaus toi pelkkää vahinkoa kaikille.
Viranomaistoiminnan mahdollisimman suuri julkisuus on hyvä periaate. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski sovelsi sitä kiitettävästi päättäessään antaa Alpo ja Jukka Rusin tapausta koskevan esitutkintapöytäkirjan käytettäväksi, mitä ei koskaan ole tämänkaltaisissa tutkinnoissa tapahtunut. Se oli ainoa tapa vähentää edes vähän kaikkea sitä hämminkiä, joka tähän tapaukseen liittyy.
On kuitenkin asioita, joihin julkisuus ei kuulu. Alpo Rusin nimen vuotaminen esiin kesken suojelupoliisin tekemän esitutkinnan on aiheuttanut kohtuutonta henkilökohtaista vahinkoa.
Rautakosken päätöksen mukaan syytekynnys törkeästä vakoilusta ei ylittynyt kummankaan kyseessä olevan henkilön kohdalla. He eivät siis ole syyllistyneet mihinkään, mistä Suomen lakien perusteella voisi rangaista. Periaatteessa tapaus on nyt sekä Alpo että Jukka Rusin kohdalta ohi. Käytännössä asia ei ole niin. Jukka Rusi on nykyään puhtaasti yksityishenkilö, mutta Alpo Rusi ei ole. Hänen elämäänsä ja uraansa tästä eteenpäin tapahtumasarja jättää lähtemättömän leiman. Syyttämättäjättämispäätös ei sitä hälvennä, sillä paluuta takaisin aikaan ennen vakoiluepäilyjä ei enää ole.
Suomen laki on maassa korkein auktoriteetti. Muusta ei voida lähteä. Rautakosken päätöksen jälkeen tilanne on se, ettei Alpo Rusin kohdalla ole sen paremmin rikosta kuin rangaistusta. Tämä korostaa, miksi yksilönsuojan vuoksi on tärkeää, että arkaluonteinen esitutkinta kyettäisiin hoitamaan hiljaisuudessa. Nyt vuoto on saanut liikkeelle tapahtumasarjan, joka on kaikille vahingollinen.
Kuten Rautakoski toi ilmi, suojelupoliisilla oli hyvät perusteet ryhtyä esitutkintaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö supon toiminta nostattaisi myös kysymyksiä. Tutkinnan aikana näytti esimerkiksi siltä, että Jukka Rusin nimi nousi supossa esiin vasta professori Olli Rehnin saatua häneltä oman "tunnustuksen". Kuitenkin juuri Jukka Rusin rooli on kaiken tiedon valossa ollut hyvin keskeinen. Tämä herättää yhä auki olevan kysymyksen, mistä alkuperäinen heräte tutkimusten aloittamiseen tuli.
Valtionsyyttäjä Rautakoski ei aivan oikein ottanut kantaa siihen, olisiko tavallisen rikoksen syytekynnys ylittynyt aineiston perusteella. Asia on vanhentunut, joten juridista merkitystä sillä ei enää ole. Silti moni sai keskiviikkona sen vaikutelman, että aineistoa on mennyt paljon "yli" joka tapauksessa, ja että myös törkeän rikoksen kynnys olisi saattanut ylittyä, ellei DDR:ssä olisi ehditty tuhota materiaalia valtion romahtaessa. Lisäksi esille on tullut myös se, että KGB:n arkistoissa Moskovassa luultavasti olisi tähänkin liittyvää lisätietoa.
DDR-yhteydet myöntäneelle Jukka Rusille tämä ei ole enää ongelma. Hänen tapauksensa näyttää kaikkineen varsin selvältä. Sen sijaan kaiken kiistävä Alpo Rusi ei koskaan pysty karistamaan varjoa vakoiluepäilyistä.
Näin kaikki oleellinen jää ilmaan. Suojelupoliisi tavoitteli selvästi näyttöä törkeästä vakoilusta, mitä ei löytynyt. Alpo Rusi tavoitteli selvää puhdistumista, mitä ei tapahdu. Kaiken lisäksi julkisuuteen on vedetty korkea-arvoisten diplomaattien nimiä hämärin heitoin Stasi-yhteyksistä.
Rusien tapaus saattaa nyt olla juridisesti ohi. Poliittisesti ja moraalisesti se ei vielä sitä ole. Monenväristä jälkipyykkiä riittää vielä pitkäksi aikaa, ja yllätyksiäkin voi vielä tulla.