Teknologiahärpäkkeet ovat uusi jumala. Digiuskovaiset vakuuttelevat itselleen, toisilleen ja potentiaalisille käännytettävilleen, että teknologia tekee autuaaksi, kunhan vain tarpeeksi syvästi ja lujasti uskoo sen ihmeitä tekevään voimaan.
Se joka ei usko ja lumoudu, on vänkääjä ja vanhanaikainen jäärä, kehityksen jarru ja rasittava hidastetöyssy digivallankumouksen kiihdytyskaistalla.
Teknologia ei tietenkään itsessään ole hyvää tai pahaa, merkittävää on se, kuinka sitä käytetään. Oikein käytettynä teknologiasta on iloa ja hyötyä, se helpottaa elämää, säästää aikaa ja vaivaa ja lisää ihmisten tyytyväisyyttä. Valitettavasti meillä vain on jo kansakunta täynnä väärinkäyttäjiä eikä vielä yhden yhtä hoitokeskusta hairahtuneille. Ei vika ole teknologiassa vaan sen käyttäjissä.
Mitä syvemmälle kaikkialle työntyvien teknologialonkeroiden maailmaan uppoaa, sitä vaikeampaa sieltä on pyristellä pois. Yltiösomettaja on riippuvainen älykapulansa tarjoamasta näennäisestä yhteisöllisyyden tunteesta ja naureskelee niille, jotka eivät hänen tavoin twiittaa vähintään kolmesti tunnissa.
Applikaatiodiggarilta saavat sääliviä katseita osakseen ne onnettomat, jotka tarkistavat säätilan kätevän sovelluksen sijaan vanhanaikaisesti ikkunasta ulos kurkistamalla, ihan manuaalisesti.
Some-ahdistusoireita välttelevät peukuttajat kahlaavat Facebook-kavereidensa päivityksiä vessareissunsa aikana, vilkuilevat ja näpräävät älylaitettaan herkeämättä ja pakonomaisesti, myös ruokapöydässä. Lopulta he nukahtavat sinisenkelmeän valon kajastaessa puhelin kädessään – voidakseen heti herättyään lukea tuoreimmat somepläjäykset.
Kaukana ovat ne ajat, kun ATK-aparaatteja käynnisteltiin raksuttamaan vain tositarkoituksella. Se oli silloin, kun piti kirjoittaa virallisesti eikä käsin, kun oikeat pelikortit olivat hukassa pasianssihimon yllättäessä tai silloin, kun kärsivällisen malttamattomana odotettiin vähintään kolme ja puoli minuuttia Pamela Andersonin uimapukukuvan portaittaisen kiusoittelevaa aukeamista mötikkänäytölle.
Uusia sovelluksia älylaitteisiin pumpsahtelee markkinoille kuin mustapäitä teininaamoihin. On pieruääniä ja virtuaalisia vessapaperirullia, mutta missä viipyvät oikeasti tarpeelliset mobiiliapplikaatiot? Nettiöyhöttäjien somettimiin asennettava älämölösuodatin olisi tarpeellinen, samoin verenpainetta mittaava anturi, joka lukitsee laitteen ennen kuin käyttäjä ehtii suoltaa vihapostauksia keskustelupalstojen syövereihin.
Lähes kaikki maailman tieto on kenen tahansa saatavilla vain parin painalluksen tai etusormen pyyhkäisyn päässä. Silti hakukoneilla etsitään kuvaa amerikkalaisesta julkkiksesta, joka on ihan tieten tahtoen esiintynyt valokuvassa melkein ilman meikkiä. Itsemme sivistämisen sijaan haluamme katsella mieluummin YouTube-videoita joko epäonnistujista, jotka nolaavat ja/tai satuttavat itsensä, tai sitten suloisista kissoista, jotka käyttäytyvät erityisen kissamaisesti.
Teknologiaa tuputtavia digihörhöjä on pesiytynyt kaikkialle, myös koulumaailmaan. He eivät ole niitä, jotka käyttävät oppitunneillaan teknologiaa silloin, kun se tuo opetukseen ja oppimiseen lisäarvoa. He ovat niitä, jotka ymppäävät teknologiaa aina ja kaikkialle, ihan vain teknologian vuoksi, koska se on niin hienoa ja nykyaikaa ja nuorison omaa kieltä ja blaa blaa blaa.
Ihan sama, vaikka tableteilla pystyy tekemään samoja asioita, joita ilman tabletteja on pystynyt tekemään jo joitain kymmeniä tai satoja vuosia. Ihan sama, vaikka sähkökirjat eivät vielä toimikaan kunnolla. Ihan sama, vaikka osa oppilaista käyttää jo muutenkin liikaa älylaitteita. Ihan sama, vaikka oppilaat haluaisivat välillä olla hetken rauhassa ja lukea ihan oikeasta kirjasta, mitä Kekkonen sanoi myllykirjeessään. Ihan sama, vaikka tutkimusten mukaan liika teknologian käyttö heikentää oppimistuloksia.
Ihan sama, koska nyt tehdään sellaisia digiloikkia, että tulevat sukupolvet äkistävät digipapanoita ja koodaavat itsensä tähtiin.
Koulutukseen kohdistuvia leikkauksia ei voi mitätöidä iskemällä jokaisen koululaisen käteen iPad, vaikka optimistisimmat visionäärit odottavatkin malttamattomina välittömiä tuottavuushypähdyksiä.
Tällä menolla digiloikkimisesta tulee estejuoksua, jossa vaivalloisesti kivutaan oppimisen esteiksi kasattujen säästöjen, ylimitoitettujen odotusten ja opettajien selkänahkakasojen yli. Siinä ei enää auta paraskaan atk-, it- tai tvt-tukihenkilö.
Digitalisaatio ja teknologia eivät ole mörköjä, joiden pitäisi aiheuttaa paniikkia ja epätoivoa, mutta eivät ne myöskään ole ihmelääkkeitä, joita pitäisi palvoa ja ylistää ylitse kaiken. Teknologialla on paikkansa mutta myös rajansa. Niin kauan kuin ihminen määrittelee teknologian eikä päinvastoin, kaikki on hyvin.
Kirjoittaja Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.
Kolumni