Finlandia-ehdokkaiden perusteella suomalainen nykyromaani on nelisataasivuinen, historialla, faktoilla, rakenteilla ja kielellä leikittelevä järkäle.
Asko Sahlbergin Tammilehdossa (WSOY) ja Jari Tervon Myyrässä (WSOY) lähtökohtana on vuosi 1918 ja kansalaissota. Tervo eläytyy romaanissaan Urho Kekkoseen, Helena Sinervo eläytyy Runoilijan talossa (Tammi) Eeva-Liisa Manneriin, Erik Wahlström kuvaa Tanssivassa papissa (Schildts) 1830-lukua ja suomalaisen kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen elämää.
Jokainen näkee merkkihenkilönsä toisin kuin perinteisesti on totuttu. Faktoja on, mutta tulos on toden ja kuvitelman vuoropuhelua.
Pirjo Hassisen Kuninkaanpuisto (Otava) ja Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani (Teos) ovat tylyn ja rakkaudettoman nykytodellisuuden kuvia. Kumpikin kertoo omanlaisistaan marginaaleista: Hassisen päähenkilö on rikas ja liikuntakyvytön, Rimmisen lempeällä huumorilla valaistu pussikaljarahvas liikuskelee Helsingin kujilla.
Kaikki kuusi romaania kertovat vallasta ja rakkaudesta tai niiden kyltymättömästä kaipuusta, mutta se ei ole uutta. Niistä kaunokirjallisuus on kertonut kautta aikojen.
Kuuden ehdokkaan suora on tyylikäs ja jokainen niistä lupaa kotimaiselle romaanille hyvää tulevaisuutta. Laji uusiutuu myös toisten lajien kautta. Teatterin ammattilaisia nykykirjailijoissa on jo paljon. Finlandia-ehdokkaista Rimmisellä ja Sinervolla on runoilijan tausta. Suomalainen romaanikirjallisuus irrottelee avarampiin muotoihin.