Länsimainen turhautunut ihminen, teollistuneen hyvinvointimaan lellivauva, on alkanut leikkiä ruualla.
Täällä heitetään pois paljon syötäväksi kelpaavaa. Samalla elintarviketeollisuus säätää ja virittää avuttomille helppoa, kaunista ja säilyvää.
Itseään palvovat nöpönenät istuvat syöttötuoleissaan, hakkaavat mukia ja lusikkaa pöytään ja vaativat hyvää, puhdasta, imeytyvää, parantavaa, vahvistavaa, lisäaineetonta ja eettistä pöperöä!
Lihaa ilman lihaa, muuten tulee vihaa! Luomua, liemiä, litkuja tai muuten tulee itkuja.
Taannoin edesmennyt, yli 90-vuotiaaksi elänyt äitini, halusi viimeisinä vuosinaan syödä perunoita.
Perunat olivat hänen herkkua, eikä muuta tarvittu. Kun sai eteensä lautasellisen keitettyjä pottuja, niin kuinka hän nauttikaan.
Pula-ajan ihmisellä oli hieman erilaiset näkemykset ruuan suhteen kuin näillä nykypäivän nynnyillä. Hän ei ehkä pohtinut protskuja, hiilareita tahi eettisyyttä.
Maapallo on tällä hetkellä niin valtavien haasteiden edessä, että pitäisi ymmärtää, ettei ruoka todellakaan ole ikuinen itsestäänselvyys kenellekään.
Elämme outoja aikoja.