Käy sunnuntai-illan MM-finaalissa miten tahansa, koko leijonajoukkue valmennusjohtoa myöten voi pitää itseään suurena voittajana. Tässä on joukkue, josta koko Suomi saa tuntea positiivista ylpeyttä.
Kuka olisi uskonut, että tämä leijonien kokoonpano on riittävän laadukas kohtaamaan MM-kisojen kaikki kolhut ja koettelemukset - ja raivaamaan tiensä kultaiseen loppuotteluun. Ja vielä Moskovassa.
Tunnustan. En olisi.
Erkka Westerlund on jo nyt rakentanut sensaation, jota ei voi kuin hämmästellä. Omaan työhönsä keskittyen ja mölyt mahassa pitäen hän on ohjannut laivaa kuin oikea kippari.
Ja tulos on tässä.
Suomi on seitsemättä kertaa MM-kisojen finaalissa. Historiasta ei saa mitään tukea, sillä kuudesta aikaisemmasta kerrasta on jäänyt käteen vain yksi maailmanmestaruus (1995) ja viisi hopeaa.
Kun mukaan lisätään kaksi muuta hävittyä arvokisafinaalia - maailmancup 2004 ja Torinon olympiafinaali 2006 - ennusmerkit eivät suomalaisia rohkaise.
Mutta milloin mestaruuksia on tilastoilla voitettu. Suuret ratkaisut tehdään tässä ja nyt - kaukalon kiihkeiden hetkien ja tunnelmien aikana.
Mistä tunnistaa menestyvän joukkueen? Siitä, että se pystyy voittamaan kerta toisensa jälkeen edukseen kaikki tiukat ottelut.
Moskovassa leijonat ovat pelanneet kaksi tiukkaa - ja erilaista - pudotuspeliä ja kaataneet vastustajansa äkkikuolemalla. Suurvalloista USA kaatui huonolla pelillä, mutta Venäjän voittaminen vaati joukkuepelin täydellistä onnistumista.
Voittojen hetkillä pitää aina muistaa, kuinka pienestä paraatimarssi voi olla kiinni. Matka oli jo katketa USA-ottelussa jatkoajalla, kun kiekko kilahti Suomen tolppaan. Jos kiekko olisi pomppinut sisään, Westerlund & kumppanit olisivat tällä hetkellä unohdettua kauraa - haukuttuina ja hyljättyinä.
Joukkueessa on kolme pelaajaa, jotka tietävät ja tuntevat, miltä mestaruuden voittaminen tuntuu. Jere Lehtinen, Ville Peltonen ja Petteri Nummelin palasivat Tukholmasta 1995 kaulassaan kultaiset mitalit.
Hopea on MM-kisojen karvain mitali. Sen tietävät myös Lehtinen ja Peltonen sekä kuusi kuusi muuta Moskovassa pelaavaa leijonaa. Illan MM-finaaliin lähtee 14 leijonaa, joille finaali on hyppäys tuntemattomaan.
Kahden kullan mahdollisuus samana keväänä avautuu kolmelle kärpälle; Jari Viuhkolalle, Mika Pyörälälle ja Jukka-Pekka Laamaselle.
Leijonien pettynein pelaaja ennen MM-finaalia on eittämättä Nummelin, joka loukkaantui USA-ottelussa ja joutuu jännittämään ottelun katsomosta.
Kanada on finaalivastustajana vaikea ja arvaamaton. Parhaimmillaan se on pitelemätön - aivan kuin Venäjä - mutta onneksi nämä ovat joukkuepelaamisen MM-kisat.
Jos Suomi jatkaa siitä, mihin Venäjä-ottelussa jäi, Suomen jääkiekkoilun historian toinen kulta on täysin saavutettavissa. Kanadan haavoittuvaisin osa on sen puolustus, mutta tuskinpa suomipoika sitä miettii.
Leijona pelaa, nauttii ja elää hetkessä. Jos ajatus karkaa jonnekin muualle, ankara Kanada ei jätä rankaisematta.
Pöytä on nyt katettu Suomelle ja sen joukkuepelaamiselle. Sunnuntaina Moskovassa on tarjolla MM-kulta numero kaksi.
Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi