Kymmenkunta vuotta sitten Marja Hjelt bongasi torilla leijakauppiaan. Kukkaronnyörit heltisivät: hän osti yhden. Kesä loppui aikanaan, mutta Hjeltin kiinnostus leijoihin ei. Hän ryhtyi etsimään lisää tietoa. Se oli menoa - Hjelt on edelleen yhtä innostunut leijoista, ja innostus on tarttunut myös perheeseen.
"Kun kerron harrastavani leijoja, ensireaktio on ihmetys. Tätä ei mielletä aikuisten puuhaksi", Hjelt kertoo.
Mielikuvissa on hänen mukaansa korjaamista: leijaharrastuksessa yhdistyvät kädentaidot, ulkoilu ja yhdessäolo.
Leijakulttuuri on voimissaan etenkin monissa Aasian maissa. Kesäisin järjestettävät leijafestivaalit keräävät parhaimmillaan tuhansia perheitä yhteen.
Suomessa harrastus on vielä pientä, ja lennätystapahtumia on järjestetty harvakseltaan pääasiassa pääkaupunkiseudulla. "Mielenkiintoa kyllä on", Marja Hjelt kertoo.
Lue lisää leijaharrastuksesta keskiviikon Kalevasta!