Leh­to­mä­ki: WTO:n ko­kouk­sel­la mah­dol­li­suus on­nis­tua

Ensi viikolla Meksikon Cancunissa pidettävällä WTO:n ministerikokouksella on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen (kesk.) mukaan mahdollisuus onnistua.

Ensi viikolla Meksikon Cancunissa pidettävällä WTO:n ministerikokouksella on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen (kesk.) mukaan mahdollisuus onnistua. Edellytyksenä on Helsingissä torstaina puhuneen Lehtomäen mukaan maatalouskauppaa koskevien kiistojen ratkaiseminen.

Lähtökohta Cancunin neuvotteluille on Lehtomäen mukaan parempi kuin epäonnistuneessa Seattlen ministerikokouksessa. Keskustelujen lähtökohtana on nyt yhteinen pohjapaperi, vaikka siitä ei olekaan yksimielisyyttä, hän totesi.

Nykymuodossa Cancunin kokouksen neuvottelupohja ei ole Euroopan unionin eikä Suomen hyväksyttävissä, sanoi Lehtomäki.

Lehtomäki muistutti, että Dohan neuvottelukierros on kokonaisuus. Se tarkoittaa, että mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikista asioista on sovittu.

Suomesta Cancunin kokoukseen osallistuu laaja valtuuskunta. Puheenjohtajana toimivan Lehtomäen lisäksi hallituksesta osallistuu kokoukseen maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.). Viralliset kokouspäivät ovat 10.-14. syyskuuta.

Ilmoita asiavirheestä