Keskustan puheenjohtajapelin suurin suosikki kertoi eilen kieltäytyvänsä ehdokkuudesta. Paradoksaalista on, että Paula Lehtomäen perustelut kieltäytymiselleen todistavat juuri sellaista arvostelukykyä, jota puoluejohtajalta olisi lupa vaatia.
Yllätys oli täydellinen. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kertoi Ylen Ykkösaamussa eilen, ettei tavoittele keskustan puheenjohtajuutta ensi kesän puoluekokouksessa. Juuri samana aamuna Ilta-Sanomien kyselyssä Lehtomäki oli jälleen kerran todettu ykkössuosikiksi puolueensa johtoon. Hänellä oli kaikkien aikojen mahdollisuus nousta Matti Vanhasen seuraajaksi sekä puheenjohtajana että pääministerinä.
Lehtomäen perustelu oli yksinkertainen ja selkeä: perhe. Hänellä on kaksi pientä lasta, eikä hän halua tulla "ulkoistetuksi perhe-elämästään". Keskustan puheenjohtajaksi nousu olisi tarkoittanut ennen Lahden kokousta perin reipasta kenttäkierrosta. Puheenjohtajaksi valinnan jälkeen olisi pitänyt ottaa vastaan pääministerin tehtävät ja ryhtyä saman tien virittelemään keskustan konetta vaalikuntoon.
Kahden pienen lapsen äidille yhtälö oli yksinkertaisesti mahdoton.
Paradoksaalista on, että Lehtomäen perustelut kieltäytymiselleen todistavat sellaista arvostelukykyä, jota puoluejohtajalta ja pääministeriltä olisi lupa vaatia. Hän osaa laittaa suuret ja pienet asiat järjestykseen. Kunnioitettavaa Lehtomäen valinnassa on nimenomaan se, että perhe ja lapset kuuluvat niihin suuriin asioihin, jotka auraavat tieltään poliittisen kunnianhimon ja urahakuisuuden.
Lehtomäki on iältään nuori ja hänellä on aikaa tehdä politiikassa vaikka mitä. Hän otti kuitenkin hyvin suuren riskin. Politiikassa momentum, oikea hetki, on ratkaisevan tärkeä tekijä. Voi hyvin olla, että Lehtomäen momentum meni ohi lauantaiaamuna. Uudet nimet ja kyvyt nousevat haastamaan politiikan nykyistä eliittiä. Saattaa olla, ettei Lehtomäelle enää koskaan tule sellaista nostetta, joka vie puoluejohtoon tai jopa pääministeriksi.
Tätä taustaa vasten voi ymmärtää, miten suuren päätöksen Lehtomäki oikeasti teki.
Keskustan puheenjohtajapeli meni lauantaina perusteellisesti uusiksi. Kellokas toisensa jälkeen on pudottautunut pelistä. Se tarkoittaa, että yllätyksen mahdollisuus kasvaa. Kokeneenkin politiikan analysoijan on vaikea ennustaa, kuka on Vanhasen seuraaja. Paalupaikalle nousee nyt hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi, joka hakee samalla revanssia varapuheenjohtajakisassa 2008 kokemaansa tappioon.
Kiviniemi on luvannut ilmoittaa kantansa puheenjohtajaehdokkuuteen viikon päästä. Lehtomäen päätös osaltaan laskee Kiviniemen kynnystä lähteä kisaan mukaan. Toisaalta vuoden 2008 nöyryytys voi pelottaakin. Puoluekokousväki näpäytti häntä silloin kunnolla. Lisäksi Kiviniemen puheenjohtajuus tarkoittaisi puoluesihteerin vaihtamista.
Jarmo Korhonen osannee yhä kietoa puoluekokousväen pikkusormensa ympärille ja luoda hurmoksen, jolla jatkokausi puoluesihteerinä irtoaa. Mutta puheenjohtajana Kiviniemi tarvitsisi aisaparikseen jonkun muun.
Myös konkari Paavo Väyrynen laskee varmasti asemansa parantuneen. Toisaalta keskustalta on aina löytynyt suurissa valinnoissa myös poliittista realismia. Vaikka Väyrynen on Lapissa huippusuosittu poliitikko, Suomessa vaalit voitetaan etelän kaupungeissa. Jos keskusta aivan vakavissaan haluaa eduskuntavaaleissa 2011 menestyä, puheenjohtajan on oltava joku muu kuin Väyrynen.