SDP:n entisen kansanedustajan, valtiotieteen kandidaatin ja visailujuontajan väitöskirja SDP:n ja Urho Kekkosen suhteista on synnyttänyt jälkipyykkiä. Lasse Lehtisen kirjan ansiot, kuten erittäin luettava tyyli, tunnustetaan. Joidenkin historian tutkijoiden jälkikommenteissa on kuitenkin kyselty, onko yliopistoissa rima laskettu väitösten suhteen jo liian matalalle. Kysymystä perustellaan sillä, että yliopistolla on tulosvastuu. Jos väitös hylätään, yliopistolta jäävät tulosrahat saamatta.
Vastaväittäjä professori Timo Soikkanen arvosteli Lehtisen tapaa ratkaista monia kysymyksiä perinteisestä historiantutkimuksesta poikkeavalla tavalla. Lehtinen kutsuu itseään osallistuja-havainnoijaksi. Myös tohtori Jukka Tarkka puuttui Kalevassa samaan asiaan eli Lehtisen läheisyyteen tutkimuskohteeseensa. HS:ssa professori Seppo Hentilä huomauttaa, että epäilemättä Kekkosen kuva vastaa Lehtisen omaa kokemusmaailmaa sellaisena kuin hän sen jälkikäteen näkee ja on sellaisenaan rehellinen ja arvokas.
Yksikään ei kuitenkaan kyseenalaista väitöskirjan arvoa. SDP:n historiaan perehtynyt emeritusprofessori Hannu Soikkanen arvioi, että väitökseen sisältyy uutta tietoa, uusia tulkintoja, uutta kysymyksenasettelua, uusia näkökulmia ja aiemman tutkimuksen uhkarohkeaa haastamista.
Lehtisen väitöskirjan arvostelijoiden kärjessä on dosentti Lasse Kangas, joka Keskisuomalaisessa arvioi, etteivät Lehtisen keskeisimmät tutkimustulokset ole historiantutkimusta, eivät ainakaan perinteisessä mielessä. Kangas katsoo Oulun yliopiston raivaavaan tietä uudelle historiantutkimukselle, joka romuttaa perinteisiä kriteerejä.
Nyt jäädäänkin odottamaan Kankaan arviota Seppo Kääriäisen 30.11. tarkastettavasta väitöskirjasta, joka käsittelee keskustan strategisia valintoja 1964-2001. Jos Lehtinen oli lähellä tutkimuskohdettaan, niin Kääriäinen kansanedustajana, puoluesihteerinä, Ahon hallituksen ministerinä ja eduskuntaryhmän puheenjohtajana oli osan tutkimusaikaa keskustan valintojen polttopisteessä. Kääriäinen ei ole vain osallistuja-havainnoitsija, vaan hän tutkii omia päätöksiään.
Lehtisen väitöskirja on monille poliittisesti hankala, eiväthän sen johtopäätökset noudattele virallista historiantulkintaa. Puoluepolitiikka ei kuitenkaan saisi johtaa hakoteille; nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että se on ohjannut kriitikkoja. Lehtisen kirjassa on kyse tutkimuksesta, jonka ote ja tulkinnat poikkeavat perinteisestä. Niin voi tapahtua myös Kääriäisen väitöskirjassa.
paakirjoitus@kaleva.fi