Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salin takarivi on viimeistä paikkaa myöten täynnä ja täyttä on myös eturiveillä. Ennen kuin europarlamentaarikko, kirjailija ja toimittaja Lasse Lehtinen (sd.) aloittaa Riihi-säätiön luentojen sarjaan kuuluvan esitelmänsä Sodankäyntiä sanoin ja kuvin, ehtivät täyttyä viimeisetkin tyhjät tuolit.
Aihe sodan aikaisesta henkisen mielialan huollosta eli propagandasta kiinnostaa oululaisia. Vaikka miesvaltaisessa kuulijajoukossa on useita sotien veteraaneja ja monia sota-aikana lapsuutensa eläneitä, uusiakin tietoja Lehtisellä on tarjota.
Kotirintamalla ihmisten mielialaa tarkkaili noin 7 000 henkilön verkosto. Käytännössä tarkkailijoita oli kaupungeissa kymmeniä ja kunnissakin useita.
"Ketä nämä tarkkailijat olivat, eikö heidän nimensä voisi julkaista? Onko asiaa tutkittu? Itse muistan ajan, mutta minulla ei ole aavistustakaan, kuka meidän kylässä oli sellainen tarkkailija", kyseltiin yleisön joukosta.
Lehtinen korosti, että Saksasta mallia saanut tiedotustoiminta muutettiin suomalaisia varten realistisemmaksi. Myös neuvostoliittolaisten lähettämään propagandaan verrattuna suomalaisten linja oli maltillisempi.
Tiedotuskomppanian ohjeisiin kuului, että "kaikkea ei pidä, voi eikä saa kertoa, mutta valehdella ei saa." Lupsakkaana savolaisena tunnettu Lehtinen myös nauratti yleisöä.
"Kerran kävi niin, että kuulin erään tutkimukseen liittyvän asian anopilta, joka muisti asian oikean laidan nuoruudestaan. Mutta ei se oikein käy tieteellisessä tutkimuksessa, että lähteenä lukee anoppi."
Oululaiset kuuntelivat esitelmän lähinnä vieruskaverille kommentoiden, mutta kysymyksiä ja kommentteja riitti lopuksi luennoitsijallekin. Ja testasipa Lehtinen myös yleisön tietämystä. "Osaako joku vastata, miksi piti olla tanssikielto? Sehän oli hallinnollinen määräys", Lehtinen kyseli. "Haluttiinko säästää kenkiä?", arveltiin yleisön joukosta. Toinen kuulija epäili kiellon alkuperän löytyvän kirkosta.