Yhdysvalloilla ei ole todisteita Iranin aikeista rakentaa ydinase. Asiasta kertovat eri tiedusteluviranomaiset New York Times -lehdessä.
Tiedustelupalvelut arvioivat vuoden 2007 raportissaan, että Iran on keskeyttänyt ydinaseohjelmansa. Nimettömien lähteiden mukaan tilanteen uskotaan pysyneen ennallaan.
Viranomaiset pitävät varmana, että Iran on rikastanut ydinpolttoainetta ja kehittänyt valmiuttaan ydinaseen rakentamiseen. Ydinaseohjelman arvioidaan kuitenkin olevan jäissä, eikä päätöstä sen jatkamisesta ole todennäköisesti tehty.
Ydinaseohjelmakiista on kiristänyt jännityksen äärimmilleen Hormuzinsalmen öljyreitillä. Yhdysvallat aikoo vahvistaa joukkojaan alueella siltä varalta, että Iran sulkee reitin ja ryhtyy sotilaallisiin toimiin.
Kansaivälisen atomienergiajärjestö IAEA:n tuore raportti kuitenkin kyseenalaistaa Iranin ydinohjelman rauhanomaisuuden. Raportin mukaan Iran on parin viime kuukauden aikana kolminkertaistanut ydinaseeksi muunneltavissa olevan uraanin tuotannon.