Protestointi Hongkongissa ei ole laantunut viranomaisten kehotuksista huolimatta. Kaupungissa on laajoja häiriöitä mielenosoitusten vuoksi. Muun muassa kouluja ja yrityksiä pidetään kiinni liikennekaaoksen vuoksi.
Hallinto sanoi tänään vetäneensä mellakkapoliisin pois kaduilta. Samalla se pyysi, että mielenosoittajat hajaantuisivat niin rauhallisesti kuin mahdollista.
Viranomaiset näyttävät pehmentäneen toimiaan, sillä eilen poliisi hajotti mielenosoituksia kyynelkaasulla.
South China Morning Postin haastattelemat sairaalaviranomaiset kertovat yli 40 ihmisen loukkaantuneen eilisillasta lähtien. Kenenkään vammojen ei kerrota olevan vakavia.
Mielenosoitukset alkoivat viikko sitten. Alueen tunnelma kiristyi sen jälkeen, kun Kiina esti vapaan ehdokasasettelun vuonna 2017 pidettävässä Hongkongin johtajavaalissa. Mielenosoittajat vaativat vapaata ehdokasasettelua.
Kouluja ja yrityksiä on pidetty tänään kiinni liikennekaaoksen takia. Suljettuina on muun muassa pankkikonttoreita. Osa alueen rahoitusalan yhtiöistä on ohjeistanut työntekijöitään työskentelemään tänään kotoa tai sivukonttoreissa, mutta pörssi toimii normaalisti.
Aamulla mielenosoittajat pitivät hallussa ainakin kolmea suurta kulkuväylää.
Hongkong on Kiinan erityishallintoalue. Britannia luovutti entisen siirtomaansa Kiinalle vuonna 1997. Yli seitsemän miljoonan asukkaan alueelle myönnettiin tuolloin laaja autonomia.
Edellisen kerran Hongkongissa kyynelkaasutettiin mielenosoittajia vuonna 2005.